totaalinen romahdus. ja itku. ja kaikkee. ne kelaa et tahtoisin puhuu, mut en taho. ne miettii mikä tyttöö vaivaa, ei mikään se on vaan sekasin ja hysteerinen. sit ne tarjoo apuu, mutta ku tarviin toisenlaista apuu.

pelinappula suurvaltojen keskellä, ulos ei oo pääsyy ja jokainen sana uurtaa muhun syvii viiltoja. ajatukset enemmän sekasin ku koskaan ja ne lipsuu. asioiden keskittäminen ja sitä kautta selvittäminen mun pään sisällä on mahotonta. en taho puhuu tää on mun asia. en taho antaa ku satunnaisille ihmisille suuntaa antavaa osviittaa. mä en avaa suutani ees pakosta, mä selviin ite. ongelma on mun pään sisällä ja kaipaan ulos pääsyä. kaikki ovet ja ikkunat on lukittu vaikka tahon seistä kalliolla huutamassa suoraa huutoo niin lujaa ku musta lähtee. käytännössä mahdotonta toteuttaa nöyryyttämättä itteensä.

mä oon kyllästyny pyöriin täs käpykylässä. miten must tuntuu et minne katonkin jollain on joku lemmikki kainalossa jonka kanssa ne kiehnää julkisesti. ystävätki tulee vastaan harrastaen hyötyliikuntaa poikaystäviensä kanssa unohtaen et on ihmisii jotka kaipaa niien seuraa eikä vinoiluu yksin olosta. liikunta on mun uus paras ystävä. sehän on ainoo asia jossa voin keskittyy vaan itteeni täysillä.

minä en ymmärrä. en tosiaankaa en sitte ollenkaa. voinko nukkuu ens vuoteen? kerää ittes naine ja lopeta toi itsesäälissä rypeminen ennen ku joku tekee sen sun puolesta

hei minä viivi emilia olen lopen kyllästynyt ja uupunut. miks ihmeessä ihmistä ei voi vaan lopettaa ku se on parhaat päivänsä nähny eikä jaksa enää jatkaa eteenpäin? miks ihmisten pitää olla niin kaksnaamasia? miks ihmisten pitää antaa turhia lupauksia? miks naisia kohdellaan ku seksiobjekteja ja tunteettomii lelui? miks mulla on taas nii turhautunu ja hyväkskäytetty olo?

kyllähän mä tiesin, mut yritin uskoo. kyllähän mullaki on pilvilinnoja joiden tiesin sortuvan ja kyllähän mä tiesin et historia toistaa useesti itteensä, mut mitä vittua TAAS?!

kerkesin tossa koko päivän hehkuttaa, istuu tunnilla ja tuijotella pikku lintuja hymy perseessä, mut neiti hei eks ois jo korkee aika ruveta oppii et sä oot ikuinen kakkonen eikä sust oo mihinkää se nähtiin taas tänää. itkuhan siitä tuli pitkästä ilosta.

voisin mielelläni esittää ittelleni kysymyksen: mikä vittu siinä kusipäässä suo kiihottaa, mikä vittu suo vaivaa typerä teini? mut kaikkien harmiks en osaa vastata.

kerää ittes tää ei oo taas tän pelleilyn arvosta. mut hei ps.

31.1.2010 sunnuntai

''en haluu ees tietää mis se on käyny sörkkii'' ''panee kaikkii ja murtaa teinien sydämet'' ''se petti suo viivi, sil oli suhde'' - mä tuijotin sitä ku se ajo ja mietin tota huhumyllyy sen ympärillä. mitä mun pitäis uskoo? ehkei mitää, ehkä vaan sitä.

itsehän en toki oo kiinnittäny mitään huomiota siihen et pyrin tekemään ittestäni idiootin. kuinka oiskaa helppoo antaa muille vaan kuva et mun päässä ei liiku enää mitään muuta ku silmät. viime aikoina mun päähän on puskenu hirveel voimal asioita, mut näppärä tyttö ku oon ni syrjäytin kaiken ja rupesin ajattelee koulu asioita. haitta puoli oli se et se toimi vaan hetkellisesti. ku pääsin esimerkiks kotiin ni joka reijästä rupes puskee ajatuksii valtaval paineel ja musta tuntu et mun pää hajoo. se oli semmonen vallankumous.


eihä täs oo enää pitkii aikoihi pelailtu rehtii pelii, must ei oo ihmisille selän taputtajiks. emmä jaksa puhuu kauniita asioitakaa. mul on yks päämäärä mihin mä tähtään, no mitä vittua tätä nykyy jopa kaks. ja sinne mä myös pääsen eikä kukaa estä muo. tokihan siinä kivisel tiel on niit hidasteita jotka raiskaa mun hermoja.


ja kuinka ihminen voikaa muuttua silmän räpäykses. tittidii olettaen mun dirtyimmätki secretit viime vuodelt kulkee nobojen keskuudessa ku jollaki sankaril on itseluottamust nousta senki verran muo vastaan ja mulkoilla pahasti. onneks mul itelläni sattuu löytyy sitä selkärankaa viel sen verran et kaikki vuodatukset jotka jaksoin viime vuodelt kuunnella on ainoastaan mun tiedossa, eikä ikinä lähe sielt liikkeelle. ei se mitää mä pidin ystävänä mut erehdyin. onks sil loppujen lopuks enää mitään väliä? kato nyt vittu vähän lisää et sä muo katseellas tapa kuitenkaa.


ihan se ja sama huutele päin naamaa ja ole onnelline, nii me kaikki rakastetaa toisiimme vaikka sä selvästi kärsit tosta tyhmemmän sukupolven seurasta ja samaistut siihen päivä päivält enemmän nobojen seurassa.