uskomaton aikaansaamaton jänis

tyttö hyppii sängyllään ja fiilistelee tunteel nirvanan - smells like teen spiritiä. pidän itteeni tosi hyvänä. ne kelaa et lapsi on varmaa päästänsä sekasin. sitäki, mut se on sivuseikka ja fiilis on katos, vaikka mä kämäsin eilen ehk eniten maailmas ja häpeen edelleen ni se ei estä muo purkamast energiaa, ja ku mä enemmän aattelen ni se tekee iha hyvää. eilen mä nauroin pihal tosi kovaa ja hysteerisesti lilla kämyn jälkee ja soitin alelle, jonka ensimmäine kysymys on: viivi ootko sä humalassa? ei en ole mä oon vaa maailman turhin hölmöin ja hassuin ihmine. naurettiin pitkää ja keskusteltii niit näit. mitä pienist, muija istuu pihalla yöllä puhuu puhelimeen sekavii ja juo kolaa?

hemen kans me plärättii mun aikaansaamattomuutta, se vakuutteli ja mä kitisin. sit mä jatkoin kitisemist ja se vakuutteluu. se luki muo taas ku avoint kirjaa päädyin sit lopult siihen et es viikolla on vuoro kokeilla: ''saisiks mä vähä kostuttaa sun taimee''no okeiokei ''saaaatanan kuuma, hei mite ois?''ei vaan I have a plan.

ja hei mitä tekee viivi (taaaaas) ku selvii ekasta erästä? tekee saman uudelleen? jengi kysyy mult; viivi eks suo pelota tai kelaaks koskaa jos joku saa kuulla tai näkee. mut niinku oon useeseen otteeseen sanonu, mä en tee mitään mistä pelkään jääväni kiinni tai jos muo tosissaan joku kiinnostas.

ps. mul on ässä hihas! ja rupeen hiljalleen käymää levottomaks.

mun maailman kuva mureni eilen silmissä. iha semmoses pienes hetkes. pienest kysymyksest. rehellinen vastaus ja se oli siinä. mä en muista koska mä viimeks olisin ollu niin lamaantunu ja paniikin vallas, mä en muista koska viimeks olisin valvonu yön vollottaen surkeeta elämääni sulkematta silmiäni minuutikskaa yöllä. mä oon surkee ihmine ja arvoton sen lisäks. mä istuin koomassa koulussa ja pidättelin kyyneleitä, ei mun elämä saa mennä näin? oonko mä niin höveli, että uskon kaiken mitä ihmiset sanoo? mä riuduin sielä ja koitin selvitä koko päivän, mä näytin kamalalta ja olin hiljaa.

mä hipsuttelin hiljaa alen luo, siit me mentiin kahville. se sano et mä näytän kurjalta ja ettei mulla oo kaikki kunnossa. vaikka mä yritin kuinka väittää vastaan. mä tiesin et olin istunu sängyn päädyssä nojaten käsii ja harkitenjotai vakavaa. ja ku mä tiesin etten nuku sinä yönä ollenkaa, emmä vaan voinu. enkä mä osaa nytkää kertoo kuinka paljon se se merkkaa, en osaa kertoo miten muo koskee, enkä mä osaa kertoo asioiden oikeeta laitaa kuullostamatta idiootilta ja tosi säälittävältä teini huoralta.

mul on ollu koko päivän järkyttävä päänsärky ja hirvee paine pään sisällä. mul on oksettava olo ja tuntuu siltä ku henki ei kulkis. kollareiden kuminauha tuntuu kiristävän ja toppi tuntuu puristavan eikä sukatkaa oo mukavat ja jalkapohjiin pistelee. mun silmät on väsyneet ja ehkä varjostuneet. mun mieli hoipertelee eikä ajatus pysy kasassa. kukaan ei pysty ymmärtämään miten mä taas sain kaiken hetkessä katoomaan. miten mä taas pilasin kaiken. ja kuinka mä pelkäsin eilen enemmän ku aikasemmin. voisin vieläki maata keskel sänkyy tuijottamas kattoo pyytäen mun mieleltä anteeks ja joltain muultaki.

mun pää hajoo tähän painostavan aikuismaiseen käyttäytymiseen, enkö mä vaan voi heittää lattialle pitkäkseni ja itkee ja huutaa nii lujaa ku ihmisestä lähtee ääntä. miksen voi? se ei oo sun arvolles sopivaa. ei ne pysty ymmärtää.

kolmioo vaa kolmioo naamaa

voiks enää elämä chillimmäks mennä, vaikka istuin serkkujani vahtimassa klo13.-19.45 välin. pienempi versio kattoo koko ajan telkkaa ja isompi versio ei sitte paikan päällä ookka paitsi pari vikaa tuntii tietokoneella. sitäpaitsi pääsin kotiin tän päivän sisällä. nyt mul on rennon letkee fiilis, tanssittaa ja pancake. alotin koeviikkoon lukemisen, pänttäsin ja lopetin. mun päämäärä on saavutettu. voin siis istuu semi rennosti tietokoneen ääres irish coffeen seuras, seuraavaks sivistyny kermalikööri. silmä luomet painaa muutaman satagrammaa ja olo nuutuu hiljalleen. okei no kyl muo laulattaaki.

sit semmone pikkuvinkki, et ihmine jol on sama koulumenestys ku mullaki jossei huonompiki, tuen sellasta asiaa ku suun kiinni pitämine. joojoo myönnän oon vaa säälist lukios pyrin pääsee kaikist kursseist läpi etten joutuis uusii ja haluun kuulla vittuiluu joka kokeest. ANTEEKS MITÄ PÄÄ KIINNI, nouse sit muo vastaa ku tiiät mist puhut ja oon valmistautunu kunnol käymää asiast suulliste keskusteluu. sitäpaitsi muo ei kiinnosta sun mielipitees. on yks ihmine jota vastaa mä en jaksa enää nousta en jaksa pärjää sille. oon alistunu.

muo naurattaa henkisesti taas nii kovaa. mä oon taas kiintyny ihmisee enemmän ku laki sallii: muru mutta ku mä tahon ! ei näin ei voi käydä mulle, ei mulle. mutta ku se kävi mulle. mä teen mun elämästä mahottoman vaikeeta, mä haluun suunnattomasti. mä haen jotain aitoo, sellast käsin kosketeltavaa. jotain nii vahvaa mikä pitää mut kasas ja mielen virkeenä. mä oon sitä mieltä, et se löytyy multa just nyt. se mitä mä tarviin. se mikä sijaitsee monen sadan kilometrin päässä, joka on tavottelemisen arvonen, jota kohtaan mä selvästi oon vakaasti vetovoimane. se joka toisena hetkenä saa mut kiukustuu melkeen kyynelii välinpitämättömyydellää ja se joka saa mut seuraavan päivän sitoo itteni sängyn jalkaa itteeni hillitäkseni. sit mä ihan toisen hetken mietin et mikä muo vaivaa onks täs enää yhtään mitää järkee. ei?

mä oon tehny monia tyhmiä ratkasuja, emmä niitä kadu. mulle sanottiin et niin kauan ku se tuntuu susta ookoolt ni sul ei oo mikään hätänä, mut mieti sen verran et miks et voi sanoo sii juu ennenmmin ku teet mitään peruuttamatonta. mut niinhän mä teenki.

niimpä se ei oo este, se on vaa hidaste. toisinaa mä ihailen miehenlogiikkaa.

en ole vahingoniloinen

wow koulus meni hyvin. jaksoin keskittyy ja kuunnella ja opiskella. okei mikä vial? paitsi hissan tunnilla mä osotin mieltä sille muo kakskertaa painavammalle ja ylimielisemmälle ihmiselle joka oli ku naantalin aurinko luokan edessä esitellessään aikaan saannoksiaan. oon nii tukkanuottasilla sen kanssa ja voisin jokaisen sekunnin ajan iskee lyijytäytekynän sen silmään, mutta koska mä oon viisas en tee sitä ootan vaa sen alotetta. koko bussimatkan mä voin pahoin kuumassa villakangas takissa ja päätä särki enemmänku koskaan, kelasin et ne janssonin kiusauksetki saavuttaa koht kurkunpään. nukuin ja vaapuin suurimman osan matkasta ja ootin aivojen valuvan nenän kautta ulos.

jonku aikaa mä kiertelin vantaan koleinta kauppakeskusta ja ku tuli mun aika ravata bussille ni pääsin taas kuuntelee ulkomaalaisten väläytyksii. kelaa tarkkaan semmonen nätti aurinkoinen päivä. sit kelaa etees kaks ulkomaalaista ja hei sit mieti vielä se ku ovesta astuu miss riisitikku -94 vetyperoksidi blondi tukkineen ja naama puolen metrin meikkikerroksella varustettuna. sit viel mieti tarkkaan mitä sil on mahdollisesti päällä. ainaki ne nahkaa tavottelevat legginssi jäljennökset, pikkutennarit ja valkonen lyhyt karvahupputakki. mä laskin ehkä maailman nopeiten siin vaihees yhtee yks plus yks ja sielt se tuli: OU MAI GAAD SAAKS MÄ VETÄÄ SUO TONNE LATEXIEN VÄLII?! tytön naama muuttu sekunnis feikki rusketuksest moneen eri punasen sävyyn ja mä olin pudota polvillee. juoksin bussii mahaa pidellen nauraen ehk enemmän ku koskaa. yks kysymys kuitenki jäi mielee leijuu. miks se ei lämmenny?

okeiokei. mä myönnän et kiukuttelin koko viikonlopun mut sit sunnuntaina mä sain sellast infoo joka varmisti mun vahvat epäilykset. harmi ku en oo vähemmän vahingonilosta sorttia. mul mureni silmissä sen ihmisen ego, sillä sen antaman käsityksen mukaan se on klake cityn kulmien viilein kundi jol on kokemusta viidest naisest samaa aikaa. saatanan hermanni pleijeri pelle. mikä?

ps. mussa on joku luuseri magneetti. muhun tarrautuu kaikki klaukkalan urpot. musta tuntuu et niil on menny kasvatus kotona pielee tai sit niien tavotteena on saada leima otsaan.

lue rivien välistä bad ass

mä voisin mennä istuu huoneen nurkkaan sikiö asentoon ja vaan pillittää. ihan vaa sen takii et muo suututtaa. ja muo suututtaa niin paljon et se masentaa muo.

mun opiskelu kapasiteetti laski just nollast sataa. mult lähtee tukka pääst ku stressaan, tätä menoo mul on viikon sisää enää luut jäljel ja multa kuoppa oottamassa. mul on jatkuvasti kylmä ja ajatus katkee kesken lauseen. mä en jaksa ottaa keneenkään yhteyttä, sillä tunnen vaa säälii itteeni kohtaan enkä osaa muotoilla asiaani suht järkeväänkää muotoo. mä en jaksa kuunnella kenenkää aukomista tai pienen pientä piilovittuiluu, mä en jaksa seistä ylimääräsenä osa puolena tuijottamas romantiikkaa. mä oon jummittunu paikalleni enkä pyri tekee asian eteen mitää. mä oon ku pieni ja mitätön päiväkirja, jolle ihmiset jaksaa syöttää paskaa kelaten samal et mä en tajuu niien valehtelevan. täst on siis hyvä lähtee.

eilen mul oli aika kiva päivä, ei mul muistu aamupäivän tapahtumat mielee, mut iltapäivä oli kiva. ja ilta.

mä sanoin just heiheit pitkälle matematiikalle. mä tiedän pystyväni opiskelee sitä jos tekisin edes jotain näistä: kuuntelisin tunnilla, tekisin läksyt, opiskelisin myös vapaa-ajalla. täl hetkel muo ei kiinnosta opiskella mitään muuta ku fysiikkaa ja ratsastaa. mä opin joka tunnist nii paljon lisää et oon taivas koko seuraavan viikon.

mä oon tylsällä tuulella ja kaipaan viihdyttävää seuraa, mä tiiän mistä mä sen löydän mutten jaksa vaivautuu oonhan mä sentään taitava suhteiden sabotoija ja nyt muo odottaa koulu, ainoo tavote on saadaa uusinnast semijees numero. kiitti moi

prinssilandia

joo totesin tänää et maailma on pieni ku päädyin helsssinkiin ja joka nurkan takaa hyppäs tuttuja vastaan. olipas mehukas päivä. anna totes kuinka meijän tarvii hankkii miehet. ylläriylläri ku tilauksesta meijän luokse käveli kaks komeeta ummikkoo kysymään, kuinka ne pääsee forumista kamppiin, soi hetken hälärit et kuin tyhmii ihmiset oikeesti on. pepsodentti naamaan ja suullinen opastus. myöhemmin me nälkäsinä ihmisinä istuttiin syömässä ja puhuttii rasisti iseistä: ''eiei ei meijän isi hyväksy ulkomaalaisii, ei mitää somaleita eikä muitakaan limasii ählämeitä'' ja toisesta sormien napautuksesta meijän viereen loikkas ihan sulosen veikee nuorukainen: ''no kelpaaks suomen ruotsalaiset? ;)'' mikä tsäkä taivaalt tippuu ku tilauksest miehii.

me istuttiin kattomassa I love you philip moris. toisinaan mulla meni annan kanssa karkki väärään kurkkuun ku me tuijotettiin 20x5 m kokoselt screenilt jim carreytä panemassa toista miestä. ei mun oloo myöskää helpottanu mun vieres istuva lihava tasasta hohotusta pitävä mies. okeiokei leffa loppu ja päästii ulos iha kasas. seuras lisää miehiä. ne puhu enklantia ja totes läpällä olevansa mukavii homoi, täs vaihees mä kiristin annan ja lindan kans vauhtii ku anna jäi juttelee mukavii. enkä jääny annan kanssa tekemään lähempää tuttavuutta.matka kohti sokoksen mäkkiä. tuijotuksia, kulmien nostelui ja muuta limasta. mä en silti kasvanu rasistiks.

positiivistä tekstiä, olkaatte hyvät

ps. bussissa mun päivää piristi edessä istuva idiootin näkönen hedelmä joka oli pukeutunu huomioliivin väriseen takkiin. se aiheutti mulle migreenii. mikä vitun muoti se semmonen et saadaan tavalliset tallaajat voimaan pahoin?

ens jaksos

loma loppu ja mä oon jo maanantain jälkee finaalis. oikeestihan mun pitäs tänää tehä töit koulun etee mut väsyttää. on pakko mut väsyttää. peruin sosiaaliset menot sillä totuushan on se, että tänää on mun telkkari päivä: täydelliset naiset ja kallio. siihen mennes läksyt on oltava tehtynä. mitä enemmän mä ajattelen kouluu ja teen töitä sen eteen, sitä enemmän se syö mun omii mielipiteit, ajatuksii ja energiaa. sen jälkee mä herään puol seittemän illalla matikan kirjan vieressä kuola poskella. ehkä mul on asenne ongelma. mä tiedän et oon vapaaehtosesti koulussa joten mä tiedän, että voin olla kuuntelematta jos siltä tuntuu ja mä tiedän, että se on musta ittestä kii miten menestyn koulussa. joten missä vika? siinä et mul ei oo tavotteita eikä päämäärää. joka tunnin päämäärä on päästä ulos luokasta ja ku pääsen tuulettuu ni ainoot ajatukset on; ens jaksossa tai viikonloppuna.

ja heeii mitämitä, oon virunu vittuuntuneena pimennossa ja eläny loman pahvilaatikossa. menni hetki ja viis sekunttii ku tajusin et mun näköpiiriin oli kävelly mun oma päivän säde. se oli sellane fiilis ku jossain hidastetuis jenkki leffois ku jätkä jää tuijottaa jotai muijaa ja failaa. täl kertaa se meni toisin päi, mut mä en failannu. oli sellane WAT TÖ FAK fiilis ja sen jälkee viikko alkoki ku naantalin aurinko hymy persees fiilis mittarit vinkuen. hei miau mul on kevättä rinnassa ja siinä samassa oon suurimman luokan hormoni hyökkäyksen uhri. nii mikä teini?!

loman aikan mä kekkasin et mehiläiskuningatar pissii mun silmää pahasti, se kohtelee muo oikeesti ku jotain pientä eläintä. keksin siin samal etten jaksa enää elää sen siipien varjos ja epätietosuudessa. joka kerta sen seurassa saan odottaa et mitä seuraavaks tapahtuu mistä kaikki muut tietää paitsi minä? mut on unohettu osotekirjast tai postinumero on kirjotettu väärin. ei se mitää taisin liiskata kuningattaren hesarilla torstai aamuna ku lähin reetalle:
kuullostin viskin polttamalt alttoviulult viel eilis iltana. se on kumma ku ei millonkaa opi tuntee omia rajojaan vaa jatkaa sitä taikajuoman kittaamista siihe asti et tulee uni. täl kertaa se olin kuitenki minä joka seiso pöntön vieressä pitämäs muiden hiuksii ja taputtamas selkää. myöhemmin mäki loppujen lopuks koin sosiaalita kanssa käymistä pöntön kanssa ku söin erehdyksissäni sinihomejuustoo, se sai automaattisesti reflat toimii. enkä mä onneks iha lämmenny poikien: suolaa nenää ja sitruunaa silmään -ehdotukselle olin kuitenki mukana ja heitin suolat avohaavalle. kenellekkää ei liene ylläri et pomppasin kaks metrii tuolist ilmaa ja juoksin tuli perseen alla lavuaarille.

yö meni sitäki maittavammin, nukuin micon kans sohvalla. sillipurkki fiilis ja molemmat potki vuorotellen toisiinsa. joku sai turpaansa, toinen leikki kokki kolmosta ja palotteli itteensä ja naiset oli väärästä päästä märkiä ja shokissa ja mä olin äkänen ja pahoinvoiva. dramaattista.

loisto aamu, humalassa herääminen ja vaappuminen lavuaarille vesilasin ääreen. ihmettelen kummasti miks mun kämmen on täynnä haavoja ja pikkurilliin kirvelee: iskin vähemmän nätisti kämmenen rikottuun kaljapulloon ja pikkurillin avohaava sai suolaa ravinnokseen. täs on syy miks mä jaksan elää.