loma loppu ja mä oon jo maanantain jälkee finaalis. oikeestihan mun pitäs tänää tehä töit koulun etee mut väsyttää. on pakko mut väsyttää. peruin sosiaaliset menot sillä totuushan on se, että tänää on mun telkkari päivä: täydelliset naiset ja kallio. siihen mennes läksyt on oltava tehtynä. mitä enemmän mä ajattelen kouluu ja teen töitä sen eteen, sitä enemmän se syö mun omii mielipiteit, ajatuksii ja energiaa. sen jälkee mä herään puol seittemän illalla matikan kirjan vieressä kuola poskella. ehkä mul on asenne ongelma. mä tiedän et oon vapaaehtosesti koulussa joten mä tiedän, että voin olla kuuntelematta jos siltä tuntuu ja mä tiedän, että se on musta ittestä kii miten menestyn koulussa. joten missä vika? siinä et mul ei oo tavotteita eikä päämäärää. joka tunnin päämäärä on päästä ulos luokasta ja ku pääsen tuulettuu ni ainoot ajatukset on; ens jaksossa tai viikonloppuna.ja heeii mitämitä, oon virunu vittuuntuneena pimennossa ja eläny loman pahvilaatikossa. menni hetki ja viis sekunttii ku tajusin et mun näköpiiriin oli kävelly mun oma päivän säde. se oli sellane fiilis ku jossain hidastetuis jenkki leffois ku jätkä jää tuijottaa jotai muijaa ja failaa. täl kertaa se meni toisin päi, mut mä en failannu. oli sellane WAT TÖ FAK fiilis ja sen jälkee viikko alkoki ku naantalin aurinko hymy persees fiilis mittarit vinkuen. hei miau mul on kevättä rinnassa ja siinä samassa oon suurimman luokan hormoni hyökkäyksen uhri. nii mikä teini?!
loman aikan mä kekkasin et mehiläiskuningatar pissii mun silmää pahasti, se kohtelee muo oikeesti ku jotain pientä eläintä. keksin siin samal etten jaksa enää elää sen siipien varjos ja epätietosuudessa. joka kerta sen seurassa saan odottaa et mitä seuraavaks tapahtuu mistä kaikki muut tietää paitsi minä? mut on unohettu osotekirjast tai postinumero on kirjotettu väärin. ei se mitää taisin liiskata kuningattaren hesarilla torstai aamuna ku lähin reetalle:
kuullostin viskin polttamalt alttoviulult viel eilis iltana. se on kumma ku ei millonkaa opi tuntee omia rajojaan vaa jatkaa sitä taikajuoman kittaamista siihe asti et tulee uni. täl kertaa se olin kuitenki minä joka seiso pöntön vieressä pitämäs muiden hiuksii ja taputtamas selkää. myöhemmin mäki loppujen lopuks koin sosiaalita kanssa käymistä pöntön kanssa ku söin erehdyksissäni sinihomejuustoo, se sai automaattisesti reflat toimii. enkä mä onneks iha lämmenny poikien: suolaa nenää ja sitruunaa silmään -ehdotukselle olin kuitenki mukana ja heitin suolat avohaavalle. kenellekkää ei liene ylläri et pomppasin kaks metrii tuolist ilmaa ja juoksin tuli perseen alla lavuaarille.
yö meni sitäki maittavammin, nukuin micon kans sohvalla. sillipurkki fiilis ja molemmat potki vuorotellen toisiinsa. joku sai turpaansa, toinen leikki kokki kolmosta ja palotteli itteensä ja naiset oli väärästä päästä märkiä ja shokissa ja mä olin äkänen ja pahoinvoiva. dramaattista.
loisto aamu, humalassa herääminen ja vaappuminen lavuaarille vesilasin ääreen. ihmettelen kummasti miks mun kämmen on täynnä haavoja ja pikkurilliin kirvelee: iskin vähemmän nätisti kämmenen rikottuun kaljapulloon ja pikkurillin avohaava sai suolaa ravinnokseen. täs on syy miks mä jaksan elää.
loman aikan mä kekkasin et mehiläiskuningatar pissii mun silmää pahasti, se kohtelee muo oikeesti ku jotain pientä eläintä. keksin siin samal etten jaksa enää elää sen siipien varjos ja epätietosuudessa. joka kerta sen seurassa saan odottaa et mitä seuraavaks tapahtuu mistä kaikki muut tietää paitsi minä? mut on unohettu osotekirjast tai postinumero on kirjotettu väärin. ei se mitää taisin liiskata kuningattaren hesarilla torstai aamuna ku lähin reetalle:
kuullostin viskin polttamalt alttoviulult viel eilis iltana. se on kumma ku ei millonkaa opi tuntee omia rajojaan vaa jatkaa sitä taikajuoman kittaamista siihe asti et tulee uni. täl kertaa se olin kuitenki minä joka seiso pöntön vieressä pitämäs muiden hiuksii ja taputtamas selkää. myöhemmin mäki loppujen lopuks koin sosiaalita kanssa käymistä pöntön kanssa ku söin erehdyksissäni sinihomejuustoo, se sai automaattisesti reflat toimii. enkä mä onneks iha lämmenny poikien: suolaa nenää ja sitruunaa silmään -ehdotukselle olin kuitenki mukana ja heitin suolat avohaavalle. kenellekkää ei liene ylläri et pomppasin kaks metrii tuolist ilmaa ja juoksin tuli perseen alla lavuaarille.
yö meni sitäki maittavammin, nukuin micon kans sohvalla. sillipurkki fiilis ja molemmat potki vuorotellen toisiinsa. joku sai turpaansa, toinen leikki kokki kolmosta ja palotteli itteensä ja naiset oli väärästä päästä märkiä ja shokissa ja mä olin äkänen ja pahoinvoiva. dramaattista.
loisto aamu, humalassa herääminen ja vaappuminen lavuaarille vesilasin ääreen. ihmettelen kummasti miks mun kämmen on täynnä haavoja ja pikkurilliin kirvelee: iskin vähemmän nätisti kämmenen rikottuun kaljapulloon ja pikkurillin avohaava sai suolaa ravinnokseen. täs on syy miks mä jaksan elää.
