ei, mä en jää kotiin. mä meen mökille. haluun istuu laituril ja kattoo toiselle puolelle järvee. haluun mennä yöllä uimaan ja uida kaato sateessa. mä haluun tuntee kuinka veri lähtee virtaa hirveel voimal ku menee saunasta suoraan jäätävän kylmään päijänteesee. mä voin miettii sitä miten mä yritin tilanteen ommella vielä kasaan ja voin miettii miks se ei onnistunukkaan ja miks ihmeessä päädyin tällaseen ratkasuun. voin myös ihmetellä ku serkut juoksee ympyrää mun ympärillä ja kiljuu. ois ihan mahtavaa elää yks päivä kuus tai kolme vuotiaana ilman pientäkää murheen ryynii pään sisällä. jotenki kummasti mä oon aina onnistunu sulkee ongelmat oven toiselle ja nauraa. vei se aikaaki. paljon. mä oon ehkä toiselta puoleltani vaa outo fiilistelijä, jota ei kiinnosta maailman muut menot, mut ei sitä kukaa tiiä. se must tekeeki nii vaikeesti ymmärrettävän. emmä sitä tahallani tee sen mä haluun vaa kertoo, enkä mä tahallani oo vaikeesti tavoteltavakaa.
en tajuu miks en säästäny tätä iltaa yksinää itelleni. hmm.. oisin voinu istuu tän illan pimeessä talossa ja syödä yksin jättisohvan nurkassa sorbettii ja kattoo joku jännä leffa. multa vaan sanat vyöry suusta: ''haluatko sä tulla meille?'' ei siit kai mitään haittaa oo. mut rupeen taas rakentaa ittelleni lavasteita ja valehtelen kirkkain silmin et kaikki on hyvin. sit se uskoo muo. se tosiaan luulee et kaikki on hyvin. joko mä oon hemmetin taitava, tai sit se ei vaan oikeesti ymmärrä. se ei huomaa et mun otsas lukee kirkuvan punasel s.o.s.
lauri sai mut tänää nauraa. se sai mun naamalle aidon idootti hymyn tyhmällä vitsillä. hupaisaa sinäänsä.
onneks on loma, ja onneks peruskoulu loppu. onneks pääsin siit laitoksest pois. onneks oon nyt ihan vitun onnellinen omalla tavalla. ei mitenkään romanttisella. mä en usko rakkauteen.
P.S haluisin nii olla toi kuvan tyttö kaikkine puolineen.
