''sun pitää vaa luottaaa kundeihi, ei kaikki oo samanlaisii'' aivan sama. miten joku random kelaa voivansa puhuu mulle niinku tuntis mut läpeensä kotosin. ei kukaan tunne tai ''ois kyl siistii tulla sun päälle metsäs ja tehä jotain tuhmaa'' joo siinähän yrität. mulle on aivan sama. kaikki on mulle aivan sama ei muo kiinnosta.
mä kirjotin just pitkän stoorin ylös mun päiväkirjaa josta päin netin ihmeellist maailmaa. kaikkein makein kohta jäi kuitenki mun mielee: '' kun elämäsi rakkaus jättää sinut ja sanoo: ''voimme edelleen olla ystäviä.'' se on sama asia kuin koirasi kuolisi ja äitisi sanoisi: ''voit edelleen pitää sen.'' kuka lieneekää keksiny tollasen viisauden, oikeestaa se kolahtu muhun just kivasti. tai toinen mitä rakastan:
sinä sanot: ''erotaan ystävinä'' minä sanon: ''ystävät ei eroa'' tottahan se vaa on.
vähän ku mulle sanotaan: ''viivi unohda se. se ei ollu sun arvoses.'' ja sit ruvetaan paapoo miten vitun idiootti jätkä se on. tässäkö mulle sitä unohtamista. aivan sama mä sanon. mä en silti haluu et kukaan haukkuu mulle sitä. kukaan ei tunne sitä niinku minä. kukaan ei siis sano sanaakaan siitä, ellen mä ite haluu. se on mun asia johon muilla ei oo nokan koputtamista. jos se ei ollu mun arvonen, ni kukaan ei oo mun arvonen. kaikki on enemmän arvoikkaita siis. mä en ole kenenkään arvonen. suurin osa ihmisistä ettii parempaa ku mä.
mä tiedän olevani ilkee suustani. se tulee siitä etten haluu päästää enää yhtäkää mies puolista henkilöö nii lähelle ku oon aikoinaa päästäny. tää johtuu siitä et ku mä oon onneni kukkuloil ja seison punasen maton pääl joku vetää sen mun alta. sattuu nii perkeleesti. tiivistettynä: älä odota et oisin lempee ku pohjosen tuuli, voi olla et saat niskaas ämpärillisen kylmää vettä.
kiitos huolen pidosta. mut ei kritiikkii enää mun elämää liittyvistä ihmisistä. osaan hoitaa ne asiat ihan itekki.
olen rikki henkisesti sekä fyysisesti, ei enää veitsen kääntämist haavas, kiitos.