iha vaa mielenterveyden säilyttämiseks, mielihyvän aikaan saamiseks ja sen takii et mun ei tarvii ajatella mitään vaa voin pitää volyymi tasoo korkeel ja huutaa mielin määrin. ei muo kiinnosta mitä ne puhuu. eikä muo kiinnosta käyttää mun vapaa-aikaa lisäämään mun mielenrauhan horjumista. jollain on selvästi pyrkimys kokeilla mihin asti mä venyn ja mis mä katkeen. mut mun pyrkimys on pysyy tyynenä ku viilipurkki.
mä tiiän mitä mä haluun ja mä tiiän mitä mä en haluu ja mä tiiän etten onnistu kummassakaan, joten miks siis murehtia? mut saa valtaansa tosi rentoutunu fiilis ku istun tunnil ja luon äkäsii silmäyksii ihmisiin. ne tietää et mä arvostan niit vähemmän ku meijän asunnon likasta kynnysmattoo. ''vitun kana-aivot, ihan ku te mistään mitää tietäisitte''
pieni huomio tähän väliin: älä luota keneenkää iha täysillä. ne puhuu vakuuttavasti ja saa sut uskoo. todellisuus on kuitenki päin vastanen. myöhemmin sulla syttyy ja tajuut et sil oli oma lehmä ojassa. lyödäänkö vetoo et tää on yks niistä harvoista asioista jossa mä oon oikeessa. vituttaako?
mä elän oikeestaan mun unelmaa nyt: on hevonen ja kouluratsastus, on hevosia ja esteratsastus, on kavereita ja ystäviä joista oikeesti välitän. en jaksa taistella, antakaa siis olla?