hirtänkö itseni vai ammunko itseni?

ja taas löysin itteni keskustasta alkoholia nauttimasta. mitä helvettiä?

maksimaalinen vitutuksen multihuipennus jatkaa vaa enemmä ja enemmä nousuu. en tajuu kui tää maailma on nii täynnä vajakkeja. avasin kuvakkeen ja selasin galluppeja eiköhä ensimmäisenä mun silmille hyppää: onko elämä kivaa????????? -galluppi ehhehe jos jossai kohti piti nauraa se meni lujaa ohi. ja kuinka ollakkaan siitä puuttu kokonaan vastaus vaihtoehto: ei ole. ja miten muo yllättikään se et gallupin tekijä oli joku vajakki sumopainijan kokone päälle kolme vitone äijän rutku. en tahtonu mitää muuta ku iskee sen rinnuksist seinää ja huutaa kui vitun tyhmä sä oot näytänkö mä onnelliselta HÄ?!

anteeks aggressiivinen purkaus.

palataa eilisee. mun edes on turha ruveta leikkii mitään marttyyri leikkejä. kiitos ei kiitos näkymiin palataan ku oot muiden ihmisten tasol maan pinnal. ja vihoviimisenä kukaan ei käy muhun käsiks. yllättävää kuinka mä jäin istuu paikoilleni järkytyksest, vaik mun pääs huus et ''nyt lähe, menemenemenemene kukaa ei koske suhu ei sun kaverit ei ulkopuoliset ei kukaa.'' kukaan ei oo _IKINÄ_ kohdellu muo samanlailla. paitsi joku ''läpäl''.

eilen puuttu myös se fiilis. tunsin samal syvää häpeet keskiviikkoo kohtaa ja tuijottelin ympäristöö samanlail ku ois ihan normi perjantai. ihme ja kumma kukaa ei ärsyttäny sen pienen iskun jälkee must enää aivoi pihalle. taino ystäväiseni hitusen humalassa kokeili rajojaan, nostin vaa kulmakarvoi ja käskin kertoo lisää. sieltähän tuli sitte heti seuraava muistin virkistys, johon pyysin jatko-osaa. lopult se hiljeni, koska sil ei ollu jatko-osaa totes vaa: toi on hieno piirre naisissa. voi jumauta mun ilta loppu siihen, kiitos päivän piristyksestä.

mul on paljon opittavaa. oh my god.

muo hävettää ja kaduttaa keskiviikko niin jumalattoman paljon et voisin kadota hetkeks maailman kartalta. kuittaan ja isken pahottelu leiman paperiin jos joku semmosta kaipaa. eilen mun teki mieli ruveta itkee; vaan me neljä ja kaikki ymmärs muo niin sydäntä särkevän täydellisesti. meinasin oikeesti mennä ihan sirpaleiks, kuinka mä en aikasemmin oo tajunnu et ne kaikki tietää ne on samanlaisii ku minä, niille voi sanoo mitä vaa ne kuuntelee ja sanoo oman mielipiteensä ja lopulta palauttaa maan pinnalle. täst ei ystävät enää parane. koska viimeks mul on ollu lähellä ihminen joka on jaksanu kuunnella ihan kaiken pitämättä muo idioottina, kysympä vaan? kaikki samanlaisii lehmii/horoi/voisui niinkö?

oon aivan varma mutten sit kuitenkaa. mä toisaalt toisaalt tiiän et voin saada palautettuu mun elämän raiteillee saman vanhan kaavan mukaa, mut en taho samaa vanhaa kaavaa. tahon saman vanhan ihmisen. tahon vanhan elämän takasin, mut vaan toisinaa.

herkkää poikaa ei saa rikkoo. aivan ei saa ei. mut jos on herkkä poika, miks lähtee mukaan astetta kovempaan peliin? täl hetkel mul ei oo päässä mitään muuta ku tyhjää ja alitajunnassa: mä tahon sut. ja miten arvatakki ehkä saattaa, mul on aikaa pelata muutama kierros räsypokkaa ennen mun tavotetta. mitenhän se meni.

se on hyvä kui omille kavereille väläyttää ''muija hyvä sähä oot edistyny pelaaja'' mut saman aikasesti puhuu jostaki muusta lehmästä paljon alentavampaan sävyyn, tiiä sit missä vika.

please, älä tee sitä mä pyydän. ei sun tarvii näyttää mulle, mä oon oppinu. älä mee sinne, mä lupaan et teen mitä vaan sen eteen. tuu mun luo ni keskustellaan mä vannon et oot oikeilla jäljillä ja mä vannon et saavutat sun tavotteen helpomminki ku pistämäl mut tuntee kovaaki mustasukkasuutta. ja sitähän mä en sitte ääneen saanonu. ehkä mun vika pyyntö on mielummin; älä tee mitää tyhmää.

olo on ku vanhal huopatohvelil etten sanois, muo ei naurata muo suututtaa. okei muo vituttaa koska en saa mitään järkevää ulos mun suusta ilmastakseni ehkä sitä kaikkee mitä jaksan koko ajan kuunnella ja etenki etten saa ilmastuu mun fiilinkei ihmiselle joka seläästi kieroilee mun etee päästäkseen tavotteeseensa. ikävää et se vie meijän erää jo 6-0.

ja hei kiitti seurast haistakaa vittu ja voikaa hyvin jumalauta.