mul on paljon opittavaa. oh my god.

muo hävettää ja kaduttaa keskiviikko niin jumalattoman paljon et voisin kadota hetkeks maailman kartalta. kuittaan ja isken pahottelu leiman paperiin jos joku semmosta kaipaa. eilen mun teki mieli ruveta itkee; vaan me neljä ja kaikki ymmärs muo niin sydäntä särkevän täydellisesti. meinasin oikeesti mennä ihan sirpaleiks, kuinka mä en aikasemmin oo tajunnu et ne kaikki tietää ne on samanlaisii ku minä, niille voi sanoo mitä vaa ne kuuntelee ja sanoo oman mielipiteensä ja lopulta palauttaa maan pinnalle. täst ei ystävät enää parane. koska viimeks mul on ollu lähellä ihminen joka on jaksanu kuunnella ihan kaiken pitämättä muo idioottina, kysympä vaan? kaikki samanlaisii lehmii/horoi/voisui niinkö?

oon aivan varma mutten sit kuitenkaa. mä toisaalt toisaalt tiiän et voin saada palautettuu mun elämän raiteillee saman vanhan kaavan mukaa, mut en taho samaa vanhaa kaavaa. tahon saman vanhan ihmisen. tahon vanhan elämän takasin, mut vaan toisinaa.

herkkää poikaa ei saa rikkoo. aivan ei saa ei. mut jos on herkkä poika, miks lähtee mukaan astetta kovempaan peliin? täl hetkel mul ei oo päässä mitään muuta ku tyhjää ja alitajunnassa: mä tahon sut. ja miten arvatakki ehkä saattaa, mul on aikaa pelata muutama kierros räsypokkaa ennen mun tavotetta. mitenhän se meni.

se on hyvä kui omille kavereille väläyttää ''muija hyvä sähä oot edistyny pelaaja'' mut saman aikasesti puhuu jostaki muusta lehmästä paljon alentavampaan sävyyn, tiiä sit missä vika.