tänää must tuntuu et mun hermot käy ylikierroksil. eilen muo suututti, koska se ei ymmärtäny muo. se ei tarttunu mun kommentteihin ja koittanu parantaa asioita niinku joku muu sankari. koin valtavan pettymyksen, sillä mä yritin. tänää muo suututtaa suunnattomasti, muo ei kiinnosta rypee itsesäälis ku tiesin kokeneeni murska häviön. mutku tää ei tullu mulle yllätyksenä. mä oisin eilisen keskustelun pohjalta osannu jo illalla vetää sen nimen yli mun kalenterista tai kirjottaa ''peruttu tapaaminen''. mä tajusin et se on ku muut. äitiki tuli taas paijaa mun tukkaa ja kertoo jotain mit en ees kuunnellu. todennäkösesti huomenna muo suututtaa vielä pikkusen lisää. sit sitä istutaa oman huoneen lattial seinää vasten sikiö asennos ja hakataa päätä seinää ja mietitää miks se vitutus vaa kasvaa. miks antaa kaiken painaa mieltä ku voi vaan olla kiukkunen hyväl syyl?
jos positiivisuuksii lähtisin hakee ni en nolaa itteeni taas koko klaukkalan nähen jossain netissä tippumal kovaa ja korkeelt todellisuuteen. oishan se samal suuri häpee ku siel ois muut onneensa kokeilleet prinssit tykkäämäs mun päivityksest ja järjestäis bileet mun kunniaks. se täst puuttuiski. ja oikein. oon nii vitun tunnevammanen etten kykene tuntee edes rakkautta. kiitos tästäkin kohteliaisuudesta saamaton mulkku. lämmitti suuuuuuuuuresti mun päivää, niinku se takapakkii ahkeraan kuluttava sankari ja muut päivään liittyvät ritarit.
kun yritin puhua sinulle oikeasta rakkaudesta, niin sinä tuijotat typeränä mun liikakiloja.