''huomenta viivi'' naps ja olin taas elävien kirjoissa.
'' huomenta...'' se kuullosti nii säälittävältä et oisin voinu pestä suuni sillä kuravedellä jolla huuhtelin parhaillani muutamaa vatia.
se ravas koko aamu päivän mun edessä kantaen jättisuuria koreja, jotka paino törkeesti. mun katse vaelteli ihan jossain muualla ku mun omissa hommissa. se on niin upee. taivaallisen komee. kookas ja valtava, jotenki se sai mus pienen värähdysen aikaa, mä tuijotin sitä. heräsin vasta ku janne tuli ilmottaa et pääsen tänää aikasemmin ku on nii hiljasta. musta tuntuu, et se vaa tajus et mul on jotku aivan muut asiat mielessä, ku ne likaset mansikka korit. tavallaa se vitutti vaikka pääsinki mun ihanne aikaan pois. jouduin jättämään hyvästit työpaikalle ja herralle joka on jumalan lahja naisille.
menin lampisen lähi kauppaan ja ostin cosmon ja porkkanoita. ku saavuin takas tänne ihanan yksinäiseen ja hiljaseen mökkiin mun oli taas aika pistää ajatuksii kasaa. vaikka herra jumalan lahja naisille onkin syötävän komee, se ei tarkota että mä rupeen kalastaa jotain kesäromanssia. ja vaikka ajatus onki ihan kiva, mä tiedän etten oo tyttöystävä ainesta. enkä haluu loppu kesästä olla se kylmä sydänten murskaaja. ja vaikka se kuinka saa mun poskissa kuumotusta aikaan ja kulmakarvat kohoo ihastuksesta ku se astuu huoneesta, mun on purtava lujaa huulta ja pidettävä itsehillintä mun omis ohjaksis. mä tiedän et se tietää ja tuntee mun katseen, koska mä tunnen sen katseen mun selässä ja se saa mus kulkee väreitä ja ihokarvat nousee pystyyn. ei huonolla tapaa. siinä ihmisessä on jotain jännää joka vetää muo puoleensa ku joku perkeleen magneetti. mut niin kauan ku se kulkee mun ohi sen pöydän edestä mulla ei oo mitään hätää.
hyvä fiilis.
odottaminen on surullista. surullisempaa on jos ei odota ketään. <3
