mulla oli ihan kivaa. vaikka mun painajainen toteutu. sain kipittää hiljaa ja erittäin vittuuntuneena kun ystäväni tekstasi tai lässytti poikaystävänsä kanssa. ei muo enää huvittanu enää iltasin pahemmin keskustella kirjotin vaa päiväkirjaa, hoidin iltahommat ja kävin sanaakaa sanomatta nukkumaan. kaikkein pahiten kirpas ku kuulin sille kundille tarkotetun lauseen: ''kumpa sä olisit täällä'' siin vaihees tunsin itteni nii mitättömäks ja mun ois tehny kumoo kurkust alas muutama shotti. mä huomasin loukkaantuvani. toinen pieni vitsiks osotettu puhelu: '' ku rupee vähän viivin seura tympimään.'' mun mielestä se ei ollu huvittavaa. voi olla et oon herkkä nahkane. mut se pisti muhun aika ikävästi. mulla oli myös syöttöporsas fiilis ja must tuntu et ruokaa työnnettii joka kolost sisään. ja musta tuntu samalla et mulle vihjattii sillon tällön siitä että oon lihava, se sai mut aina iltasin nii surulliselle tuulelle. pyydettiinkö mut mukaan vaa jotta must vois syöttää kunnon porsaan ja sit vois piikitellä? kyllä se tiedetään et syömisen suhteen mulla ei oo ohjat omissa käsissä yhtään. ja selvästi sitä käytetään muo vastaan pahemman kerran.
mun sosiaalinen elämä on edelleenki ihan rappiolla. ei mulla oikeestaan enää oo mitään halujakaan tehä asialle mitään, tuskin siitä mitään enää tulis. ehkä se saa mut vähän harmistuu. muo myös mietityttää mun kesätyöpaikka. siel on nii paljon muo vanhempaa porukkaa, lisäks neki on venäläisii ja virolaisii, musta tuntuu et ne saa mut poljettuu helposti jalkoihinsa jos vaa haluu. en ymmärräks miks mut piti tunkee töihin kesäks oisin voinu mielummin elää niukemmil rahoil tai tehä himas perkeleesti duunii niska limas, mut se et oon mökil kaks viikkoo saa mul tavalla tai toisella keittää.
haluun taas paneutuu ihanien harlequen klisee paska romaanien pariin, ois makeet ku oma elämäki ois nii helppoo. rakastuu nyt palavasti vihamieheensä ja lopulta päätyy sen kans onnellisesti naimisiin. ei sellast tapahu ees mun unissa. mun unissa vaeltaa vaa mun menneisyys ja kaikki hyvät ja huonot muistot. ehkä täl hetkel eniten ne hyvät muistot. vaikka ne saaki mun kurkkuun ikävän kuristuksen ja mahas lehahtaa perhosii ku kelaan kui kaikki vois olla hyvin jos mä oisin toisenlainen. parempi ihmine enkä näi vitun idiootti ja synkkä aikaan saamaton typerys. kuinka kaikki voi olettaa et mun asiat on iha hanskas ja että mun viime kuukausien takanen pieni rakkuden poikanen katos yhtä nopee ku oli tullukki. todistaahan se mulle sen et oon tosi hyvä vetää vaikeet roolii. haluisin vaa et saisin viel yhen iskun kasvoihin ja mut ois lyöty lopullisesti. sieltä mä en enää nousis ja siihen mä tosiaan jäisin.
jos mä voisin kelaa mun elämää, pistäisin sitä kaks vuotta eteepäi et oisin täys ikäne. oiskoha asiat sit paremmas jamas, ehkä mä oon siihe mennes aikuistunu nii paljo et mul on paljon ihania korvaamattomia ystäviä, ehkä joku aidosti musta kiinnostunu ihminen ja koulu sujuis hyvin. täl hetkel tunnen itteeni kohtaa vaa säälii. must tuntuu et nii moni muuki tuntee. mun ruma ja lihava olemus jaa muut katoo mun ympäriltä, eikä se teko pirtee mielikää saa mitään hyvää aikaseks. ainoo mikä saa mut aina miettii asioit syvemmin on mun uus kirjeystävä. se on vielä nii pieni, mut se on joutunu kokee nii paljon. uskomatonta miten aikuismaisen kypsä se on ikäseksee. mut saa hyvälle tuulelle ku se kerto et mun vastaus autto oikeesti. olin yhtä hymyy seuraavat pari tuntia.
itkettää, mut en tee nii. isot tytöt ei itke. se ois noloa. suorastaan hävettävää, eikä säälii kaivata enää yhtää enempää.
