joku ihme on tapahtunu. näin klaukkalassa hyvän näkösen vastakkaista sukupuolta edustavan henkilön. ehkä maailman kirjat menee aina sillon sekasin ku mä näytän kaikkein pahimmalta? ekan kerran ku näin jotain kiinnostavaa mulla oli tukka nutturalla ja jätti suuri paita ja shortsit päällä. tänään mun melkee mustat hiukset oli ku harakan pelättimellä ja otsatukka roikku silmillä, naama oli huonosta aamusta johtuen valkone ja silmät mustat. mun ulkonäkö oli ku taikasana ja muo vastaan käveli joku polvet hyytelöks pistävä ihminen. converset ei onneks pettäny muo vaan ne vei muo itsepäisesti eteepäi ja naama pysy tiukasti perus lukemilla ilman et kulmakarvakaan nous. sen jälkeen mul tuli hirvee kuuma aalto kehon läpi ja mun teki mieli räpeltää jotain siihen sopi loistavasti mun navassa killuva koru. pistetäänkö veto pystyyn koska se tulehtuu?
mulla on perseessä ikävä kipu. istuminenki tuntuu aika loistavalta. aanne lupas nauhottaa mun radan ja heijastaa tallin seinälle sen jos selviin ehjin nahoin kisapaikalle asti. vitsi ei sinäänsä lämmittäny muo. ehkä mä jänistän ja jätän kisat väliin.
sitäpaitsi oon lihava aikaan saamaton taliaivo. haluisin vaa nukkuu ja viel vähän nukkuu ja viel pikkusen nukkuu. mun ei tarvis ajatella mitää voisin elää pilvilinnois tajuumatta todellisuudesta mitään. mä en enää jaksa leikkii mukavaa ja ymmärtäväistä jokaista mehiläiskuningattaren angsti päivää vierestä seuraten. mulle on loppujen lopuks ihan sama mitä se ajattelee. ei se muo oo koskaan ihmisenä tai ystävänä arvostanu. sen mä oon tienny pitkää. sen tyhjät sanat iskee aina vaa kovemmin mun alitajuntaan ja tajuun hiljallee mitä paskaa se mulle koko ajan syöttää.
tarkemmin ku mä pääni sisäl aattelen, mun pienenpieni elämä ei oo kehumisen arvone. toki siihen on muutama onnellinen hetki kuulunu, sitäki enemmän itkua ja kaikkein eniten hämmästystä. ku pienen kuunteli prinsessa satuja, oppi et elämäs on aina onnelline loppu. mut ei se nii mee. mäki luulin et mun koko elämä on niinku lumikilla tai prinsessa ruususel mut jostain kumman syystä asia ei mee nii? onko se aikuisen elämä nyt tällästä jatkuvaa ylä ja alamäkee? jos on ni siihen nähen mä oon kestäny hyvin ja oon loistava selviytyjä.
muo ei oo luotu elämään muiden ehdoilla tai tossun alla, joten siihen kenenkää ei pitäis pystyy. toisaalt muo harmittaa jatkuva paineen alla elämine ja jokaisen mun siirron jälkee venaan sitä ydin räjähdystä. mul on viel muutama päivä aikaa taktikoida ja leikkii kilttii ja ymmärtäväistä ystävää joka ei tajuu mistään vittuakaa ja on ihmisenä täys paska. kiitos sen kuvan olet minulla antanut. anteeksi pyyntöjä ei oteta vastaan.