mä oon taas piiskannu itteeni tekee hommii ihan törkeen ankarasti ja kieltäny itteltäni sosiaalisen elämän. tosin eilen sain sosiaalistaa itteeni enemmän ku tarpeeks. kiertelin bussilla taas kaikki osat nurmijärveltä ja vantaallaki pyörin vähä paikast toisee, sit jengii tuppas joka kolkast tuntee/tietää mut jotenki ees galleriasta. kuinka tää on mahollista?
mun tempaukset vaikuttaa vissiinki aika mehukkailta. varsinki ku liikun porukassa jos on vähemmän tuttui ihmisii, ni joku on aina vinkkaamassa kui se muistaa mun kuukaus sitte takasen perjantain tai ne synttärit joissa mulla karkas homma käsistä. sen jälkeen on helppo antaa ihmisille kuva kuinka kiva ihminen oon.
oli myös kiva kuunnella; ''nii mä vaan sitä...et.. ois ihan kiva vaik.. nähä joku päivä? '' VAIKKA edellisel kerral täst mukavuuden halust ei ollu mitään tietoo. yritys kyl kova, mut herra ei saanu muo masennettuu. saatanan sähäkkä ämmä kun olen.
mä oon tehny loistavaa työtä, ihan niiku joonaksen kans pikku tyttönä. täl hetkel vaa venaan sitä kolmas kerta todensanoo. vai sanooko sittenkää? maybeeee, maybe not.
ennen ku tää menee turhaks jaaritteluks, ni lähen tallile. ku tuun tallilta, otan isin vuokraa mulle kamalan leffan ja meen yksin alas tuijottaa sitä lasittunein silmin enkä väräytä eväänikää ku jotain kamalaa tapahtuu. sillä mulla on taas, ei jaksa eikä kiinnosta -fiilis.