anteeksi, mutta miksi aina minä?

on mun elämä vaikeeta. tälläki hetkellä pohdiskelen nii kuumeisesti huomista ja yli huomista ja eilistä et makeen himo nous taas mittarii. syön siis jtn vähä kalorisii karkkeja joist ei tuu ku reilu 30 kcal per 30g pussi. ihan hyä vaihtoehto, vaika maha näist vaa tulee kipeeks. lisäks totesin aamulla et kylmävaha liuskojen käyttäminen tekee kipeetä. auts.

eilen iltapäivästä oli mahdollisesti yks mun elämän masentavimmista päivistä. ajattelin et saisin viettää laatu aikaa alen ja maikin kans kahestaan, mut paikal oli myös vaikku ja santtu. kenellekkään ei varmaan jää epäselväks, et mul on huono ja jotenki ylimääränen fiilis. varsinki ku sain ite viel muutama viikko takaperin olla onnellinen, nyt onnellisuus huutaa mun nenän edessä. ei se mun fiilist paranna et hetkeks jätetää kundi istuu sinne kauemmas ja tullaa kysyy: ''miten menee'' voisin vastata helvetin huonosti. mut tyydyn: ''ihan hyvin..'' ja kaikki nielee sen.

lisäks mun omatunto saatiin eilen taas pakenee sinne pieneen koloonsa hassun hauskalla läpällä: ''nii sähän näytät aika turvonneelta'' se oli taas vaihtees mulle ku nyrkki keskelle naamaa. ku mä oon nii kovasti yrittäny. mä oon tehny kaikkeni et mun paino putois, mut näköjään kukaan ei huomaa. tai sit mun päässä viiraa eikä se oikeesti oo pudonnu grammaakaa.mut hei toivos on hyvä elää..

mä pelkään pahiten tulevaa kreikan matkaa. mä niin haluisin et kaikki menee hyvin, mut mä pelkään et joudun istuu tien lainas pyörittelemäs peukkuja ku ystäväiseni puhuu poikaystävälleen puhelimeen ja pyörittelee lirkuttelun joukossa puhelimen johtoo sormensa ympärille. lisäks mä pelkään sitä et lihoon, pelkään ihan kamalasti. saa ihmiset ainaki syyn kertoo taas kuinka turvonneelta tai vappupallolta mä näytän. oikeesti mä vaan haluun hauskan loman, vaikka mä pelkään. pelkään tosi paljon.

huominen vois mennä ihan hyvin. tai sen on pakko mennä. oon jo valmistautunu siihen et mul juuttuu sanat kurkkuu ja itku kuristaa muo. mun vaa pitää näyttää et mä oon vahva ja muo ei saada nii helposti nurin, vaikka se onki valetta. mut enhän mä mun heikkoutta voi sille näyttää. se ois piste sen pistetaulokos ja mulle miinus.

joskus mä kelaan kui ittensä voi tappaa kuitenkaa kuolematta.

anteeks mun hauskanpito kermakakku mekossa ja kuvien muokkaus ohjelmalla. mulla on haarojen välissä ihransyöjä hamstereita.

mul oli kaks päivää sit eessä ehk mun elämän suurin pähkäilyn aihe vastata joo vai ei, mahdollisesti mun tulevaisuuteen vaikuttava kymysys.tokihan mä olin asian kertaalleen käyny mun päässä läpi mut sit ku se tilanne tuli mun vastaus tuli ku apteekin hyllyltä ja nyt oon miettiny et miks. vastaus on simppeli. se johtuu siit et puristan vieläki nyrkeil kovaa kii ja puren hampaat yhtee enkä suostu päästää irti. se on kamalaa. tuntuu vaa et mul on ontto pääkoppa ja mun sydän vie muo tuhatta ja sataa ja viskoo muo ojasta allikkoon ja pistää tekee vaikka mitä.

mää pyöräilin taas tänää ihan tuhottomasti ja shoppailin ja söin kaikkee epäterveellistä. ostin kaikkee värikästä. saa tumma hyppää nyt kaivoon. haluun piristystä mun harmaisii päivii. ees vaatteilla. mul on taas nii paska fiilis. must tuntuu ku oisin taas ollu se hätävara. asiat on muuttunu, mut nii on ihmisetki, välil must tuntuu et mun pitäs olla koko kesäloma himas lähtemät mihinkää. ehkä asiat ei siltikää muuttuis mihinkää suntaan. ehkä ne jumittais täs ja seisois niiku tikku paskassa. mut mul on viel pieni valo pilkku: vaskivuori. ja ennen sinne menoo mun vaatekaapin sisältö uusitaan totaalisesti. naamallekki sais tehä jotain.

mä oon kohta ku uus ihmine. heti ku saan kasattuu viel itteni.

miten yks pieni ihminen voi saada näin paljon sotkuu aikaa pienell hyvällä teolla? kumma juttu ku kerranki kelaan olla kiltti ni homma kusee :) ei mun mielestä mansikka smoothien teko ennenkää oo ollu vaikeeta, nyt se oli ylitse pääsemätön este, varsinki mansikoiden siirtäminen pussista tohon kivaan kuppii. mut loppu tulos oli ihan jees. kamala kaloripommi, ei auta ku mennä lenkille.

eilen ku esittäydyin mun työn antajalle ja olin puol tuntii sit heränny enkä kerenny siistiytyy mun pääs lenteli monii ajatuksii. muo hävetti olla siin. ja samal tunsit itteni jotenki saamattomaks idiootiks. onnes herra on perhe tuttu, en ollu nii nöyryytetty ku mahdollisesti oisin ollu tuntemattoman eessä. kotimatkan sit kuuntelin novan top 2oo juhannus listaa ja lauloin koko matkan. vissiinki perhettä vitutti. siinä sadannen biisin kohalla huomattiin et rupesin väsähtää enkä enää jaksanu pitää samanlaista showta ja hoilottaa yhtä kovaa äänee ku matkan alkaessa. nova ainoastaa ja vaa siks koska nrj:n taajuudet ei riittäny sinne perseesee.

illal pyöräilin ainaki sen 5km. enkä menny suoraan himaa. ajoin jonnekki nurmikolle ja heitin fillarin sinne ja istuin siihen nurmikolle mun takin päälle vaaleenpunaset converset kaikkien nähtävil. ajattelin vähä vaa rauhottuu. kuuntelin musiikkii ja mietin. mietin koko ajan miks alkusii kysymyksii. tulin himaa ja menin koneelle, tapasin uuden ihanan ystävyyden. juttelin sen kans yö myöhää ja oli tosi nastaa ku se hiffas mitä ajoin takaa ja ymmärs. samal siit viel huomas kui se oikeesti arvostaa meit muijii. vaik mus ei paljoo ookkaa mitää arvostamista. oonhan sentää täys idiootti ja huora ja nää on vaa mm. juttuja sen lisäks et muo on lyöty, muhun on käyty käsiks ja karattu väkisin päälle. ku mä mietin viime kesää, ni se saa mul niskavillat nousee pystyy ja kurkkuu kiristää. mä haluun pyyhkii sen kaiken pois. teorias oonki sen jo tehny mut ei kaikkee voi koskaa unohtaa sen mä tiiän.

juhannus '09

totisesti se oli viimenen juhannus med min fämili ja koko saatanan lähisuku. masentavaa ku kelailin miten monta muuta vaihtoehtoo mul ois ollu. mä myös toteutin mun suunnitelmaan uida sateessa. ei satanu kaatamalla, ja mulla keitti. tosin vesi oli vaa +13 mut ei se muo oikeestaa estäny loikkaamast sinne hyisee järvee. pelottavaa ajatellä tällee jälkee päi kui seko muija. oli mulle kolme puheluu ja neljä tekstarii tullu. kiitti siis kaikille jotka muisti. tomppa soitti, mukava ylläri ja illan laatu parani ku salaman iskusta. ja laurinki kans juttelin, mut sit meni virta. siis siitä kapulasta. mut mikä ihmeen aika muhun on ottaa yhteyttä 12.oo ----> nii paljo ku mä sainki nukuttuu. hmm. aitta oli hyytävä mulla oli päällä mm. toppi villapusero ja paksu pep jones, kollarihousut ja kolmet sukat plus villasukat. ja patteriki oli päällä. totuus siis on että se koppi ei lämpee enempää ja HUOM nyt on kesäkuu eli mitä vittua?! pelasin monta tuntii venlan kaa seiskaa ja huonona häviäjänä en sit jaksanu venlan voittoputken jälkee jatkaa (toki se käänty seuraavana päivänä) aikuisten toitotuksen ja pelleilyn jälkee mul katkes lopullisesti pinna.

onneks mä pääsen koht kreikkaa. mul on vaa pelkopersees mitä siit tulee. nääs ystäväni on niin taitava suuttumaan mulle mistä vaan, tai sit se vaa saa muuten mun suonet napsuu.. enkä mä enää lentokoneestakaa stressaa. pelkään vaa et se tippuu meree, mut jos se tekee syöksymurska laskun betonille tai muuten vaa maahan ni mä kuolen kunnialla. ja vaaleenpunasii ruusui mun hautajaisii, jos saatte arkuun musta ees yhen sormen.

kuuntelin taas radiosta juhannuksen kuolleita. ei muo ne ihmiset liikuttanu, mut ku eno sano et yks koira oli kuollu mäntsälän ketjukolarissa, mun oli poistuttava aittaan, koska mun silmät kostu jo pelkästä ajatuksesta. ehkä mä oon turhan liikkis eläin jutuille. hyi. näin sieluni silmin mitä sille eläimelle kävi ja sit tuli itku.

kova kohtalo.

ps. mul on muutama kuukaus aikaa pudottaa vähintään 10 kiloa.

pientä kulissii vaa.

ei, mä en jää kotiin. mä meen mökille. haluun istuu laituril ja kattoo toiselle puolelle järvee. haluun mennä yöllä uimaan ja uida kaato sateessa. mä haluun tuntee kuinka veri lähtee virtaa hirveel voimal ku menee saunasta suoraan jäätävän kylmään päijänteesee. mä voin miettii sitä miten mä yritin tilanteen ommella vielä kasaan ja voin miettii miks se ei onnistunukkaan ja miks ihmeessä päädyin tällaseen ratkasuun. voin myös ihmetellä ku serkut juoksee ympyrää mun ympärillä ja kiljuu. ois ihan mahtavaa elää yks päivä kuus tai kolme vuotiaana ilman pientäkää murheen ryynii pään sisällä. jotenki kummasti mä oon aina onnistunu sulkee ongelmat oven toiselle ja nauraa. vei se aikaaki. paljon. mä oon ehkä toiselta puoleltani vaa outo fiilistelijä, jota ei kiinnosta maailman muut menot, mut ei sitä kukaa tiiä. se must tekeeki nii vaikeesti ymmärrettävän. emmä sitä tahallani tee sen mä haluun vaa kertoo, enkä mä tahallani oo vaikeesti tavoteltavakaa.

en tajuu miks en säästäny tätä iltaa yksinää itelleni. hmm.. oisin voinu istuu tän illan pimeessä talossa ja syödä yksin jättisohvan nurkassa sorbettii ja kattoo joku jännä leffa. multa vaan sanat vyöry suusta: ''haluatko sä tulla meille?'' ei siit kai mitään haittaa oo. mut rupeen taas rakentaa ittelleni lavasteita ja valehtelen kirkkain silmin et kaikki on hyvin. sit se uskoo muo. se tosiaan luulee et kaikki on hyvin. joko mä oon hemmetin taitava, tai sit se ei vaan oikeesti ymmärrä. se ei huomaa et mun otsas lukee kirkuvan punasel s.o.s.

lauri sai mut tänää nauraa. se sai mun naamalle aidon idootti hymyn tyhmällä vitsillä. hupaisaa sinäänsä.

onneks on loma, ja onneks peruskoulu loppu. onneks pääsin siit laitoksest pois. onneks oon nyt ihan vitun onnellinen omalla tavalla. ei mitenkään romanttisella. mä en usko rakkauteen.

P.S haluisin nii olla toi kuvan tyttö kaikkine puolineen.

kelasin jäädä juhannukseks himaa. jos tääl ei oo ketää, mulle riittää et voin yksin pimees kattoo leffaa ja syödä jäätelöö. ja taas miettii.

tänää olin taas vaihteeks ihan hyvällä tuulella ja lähin koirien kans lenkille (mihin oon voinu tunkea yhen iPodin!?) mul oli reitti tarkasti suunniteltuna mut kuinkas kävikään, käännyin risteyksen liian aikasin ja päädyin tielle joka loppu kesken, näin kivan polun jota aattelin seuraa jos vaik pääsisin sinne mihin oli tarkotus. hyväl tsägäl puol tuntii metsäs seikkailtuu löysin kallion jost sit tsekkasin mis meitsi vois mahollisesti olla. näin iha random taloja ja tooosi kaukana loisti alen talo. kysymys siis herää kuinka heletissä olin syrjälästä päätyny jonnekki pitkälle kuonomäentielle? jatkoin zombina siel vitun metikös ja päädyin lopulta tutun päiväkodin pihaa mist oli viel se reilu 2km meille. kyl meinas taas kyyneleet tulla silmii ku kelasin et mä en enää jaksa. mä en vaa pysty. ei mitää pääsin ku pääsinki himaa ja kävelin koirien kanssa n. 7 km lenkin. enkä tasan mee enää koskaa samaa lenkkiä. ainoo ajatus koko matkan aikana mahdollisesti oli: ''MÄ HALUUN KOTIIN, NYT JA HETI!''

voisin vielä tänää hinata itteni keskustaa, sinne tosin ajan. en kävele enkä pyöräile enää metriikää ilman musiikkii. se saa mun pään sekasin ja ajatukset karkaa käsistä. en edelleenkää voi käsittää mihin se soitin on voinu kadota, en ikinä oo hävittäny sitä. muo ottaa päähän ihan törkeesti. itku ja parku.

se ois kesäkisun paikka.

oli kuva nähä kivoi ihmisii joit ei oo pitkää aikaa nähny, ja oli kiva jutella kaikest mitä ei muille oo kertonu ja kiva hengittää ja vetää keuhkot täytee ilmaa. mul oli fiilikset taivais ku polkasin vanhan tunturin meijän hiekkatieltä menee. se sama fiilis jatku koti matkal, heti ku kaarsin meijän pihaa ni arki iski ku nyrkki naamaa. näin meijän punasen vajan, menin sisää. siel ei ollu ketään. laahustin pieni pettymys rinnas sisälle, jos porukat datas hiljaa ja oli ihan pimeetä. menin makaa sohvalle ja tuijotin pimees kattoo, mul oli outo fiilis. sellane jännä, mun rintaa puristi ja ajatuset kulki ku filminauha. mä en halunnu et se katkee, joten mietin pääni puhki ja tuli mielee vaa ''mitä jos...'' kysymyksii. en löytäny taaskaan vastauksii.

ku mä saan pienen hetken. saan istuu hetken ja miettii. mä en oo taaskaan hävinny mitää muuta ku aikaa. ei mul toisaalt oo kyl enää mitään menetettävääkää. pistän mielelläni kaiken pelii ja otan joka kerta turpaan. lisäks elän koko ajan nii unelma rikasta elämää et mun ajatukset liitää pitkälti näin: '' sinä päivänä ku astun vaskivuoren ovesta sisään, mulla on taas kaikki hyvin.'' julma elämä jää selän taakse ja voin onnellisesti näyttää sille kieltä lasi oven takaa.

kesäkisuilu vois mahdollisesti olla mun juttu, iha niiku mul oli useesti talvi perjantaisin ja lauantaisin oikein kivoja hetkiä röykässä. ainoo paikka mis voin ajatella tulevaa enkä pyörii vanhois menneis muistois ja repii haavoi auki uudellee ja uudellee. enkä lähe väittää ettenkö täs pienes käpykyläski ois mukavii hetkii viettäny, mut pikku hiljaa ne saa vaa silmät kostuu ja ajatukset karkaa. miks mä oon tullu tähän pisteesee?

entä onks oikeutettuu heittää joka suunnast paskaa niskaa ku valmiiks menee huonosti. mm. huono päivän takia mulle haistatetaan vitut ja käsketään painuu vittuun. seuraavana päivänä se kuittaillaan: sori. kiitti näist. mul ei mee hyvin. silti mun täytyy jaksaa muiden huonoja päiviä ja olla ystävällinen kaikille, hymyillä vastaan tulevalle lapselle joka näyttää keskisormee ja haistattaa.

Aviation - You were my everything

voihan se olla et ihmiset ajattelee: ''vittu mikä teini'' emmä oikeestaa sitä oo. enkä mä ulospäin näytä kellekkään millane olo mul on sisällä. sitäpaitsi mun paras ystävä on liimautunu poikaystäväänsä ja ku tarviin siltä apua se antaa nii ristiriitasii ohjeita, tai se on muuten vaa miehensä seuras, tai sit sitä ei yksin kertasesti kiinnosta.

eilen ku yksin istuin siinä isossa asuntovaunussa jossa televisio ei toiminu, mulla meni tosi huonosti. laitoin radion päälle josta tuli joku satunnainen kanava. oli yö. kaikki biisit oli idiootti rakkauslauluja jotka sai mut minuutti minuutilt katkerammaks. lipitin aikani sitte 1,5 litran limua pillillä, ennenku rupesin itkee. enhä mä äänee itkeny. multa vaa valu silmistä kaks litraa vettä. sit ku kelasin enemmän niit biisei, naurahtelin sillon tällön katkerasti mun ajatuksille, kaikille muistoille ja hyville hetkille. paskat mulla enää mitää oo.

eniten mä haluisin vaa unohtaa koko mun menneisyyden jos alotettavs vaik vuodesta 2005. unohtaa kaiken mitä oon kokenu ja alottaa iha puhtaal pöydält. ettii kokemuksii. ehkä paremmal menestyksel? toisaalta mä en kovin nopee ihmisistä kiinnostu, mun pitää tuntee se ihminen aika hyvin. mul on loppujen lopuks tosi kova ja kylmä luonne. sanon mitä ajattelen ja ajattelen tarkkaan mitkä ajatukset mä haluun ilmasta. mul on vaa nii vittumaine olo, et en osaa ilmasta muille miltä musta oikeesti tuntuu.

satutit muo rakas.

en millää jaksais taas uskoo et oon kohta samassa jamassa ku muutama vuos taakse päin. hymyileeks sun elämä? onks sun hyvä olla? mulla ei oo. mä tosissani luotin. mut nii pienessä hetkessä neki vaaleenpunaset linssit meni tuhansiks sirpaleiks. en myöskän tajuu miks mun pientä ajatusmaailmaa pitää rasittaa tuhansilla kysymyksillä mun pään sisällä. miks näin kävi? miks sä sait mut pettyy uudestaa mun elämää? miks sä teit niin? miks sä oot tollanen? voisin tilata samantien rekkalastillisen vastauksia -kiitos.

emmä haluu muille näyttää et mul on paha olla, siks en julkisesti itkekkää. en haluu pilata muiden hyvää oloo itkemällä tai kertomalla et muo painaa tää asia. sehän ois väärin. kun mun ystävillä menee hyvin ni toivotan niille onnee ja taputan selkää. seki menee ohi. mä oon se joka on tukenu muita, oon se olkapää jota vasten saa itkee, oon ne lohduttavat ja totuuden sanat, mut missä mun olkapää on? sillä on mies. ja toista nään niin harvoin etten haluis sitä vaivata. kyllä mä oon ennenki omillani pärjänny, miks en nyt? onhan mulla tietokone ja päiväkirja. kyllä mä tunnen kuinka mun sydän huutaa apuu enemmän ku koskaa, mut en oo tottunu tällaseen tunteeseen, emmä osaa auttaa, mä lyhistyn pikkuhiljaa, koko ajan enemmän. eikä kukaan huomaa. ei kukaan ymmärrä auttaa. ei kukaan ymmärrä kuinka paljon muhun sattu. ja jos joku sanoo mulle että mä en oikeesti rakastanu. se on väärässä, sillä se olin minä joka rakasti ja minä joka piti kaiken sisällään.

ku olin pikku tyttö joonas opetti mulle et isot tytöt ei itke vaikka kuinka paljon sattuis. ei koskaan. ketään miespuolisia henkilöitä ei myöskään saa jäädä tuijottamaan vaikka kiinnostus oliski molemmin puolista. mä en ole hyvännäköinen, en saa missään nimessä tuntea oloani hyväksi minkäänlaisissa vaatteissa. mä olen ruma ja lihava, miks muo kukaan haluis? mä en myöskään saa kertoo tai paljastaa tunteita kenellekkään, eihän se nyt käy. eihän se mulle noin koskaan sanonu mut sen luonne, ilmeet ja katse kerto kaiken. mä luin sitä taidokkaasti.

I can't believe this could be the end, it looks as though you're letting go and if it's real, well i don't want to know <3