hituse ärtymyst.

tunsin taas saman vanhan ikävän pistoksen mun rintakehäs ku surffailin netissä taas omaks iloks. mut sitä mä en osaa luokitella onks se ikävä vai hyväkskäytetty paska fiilis ja mille vuosisadalle se mun aikajanassa sijottuu. ehkä jotain sekavaa siit väliltä. enkä mä siit haluu ottaa selvää, emmä tahallee jaksa miettii syvällisii ja masentaa itteeni. voi jumalauta ku voi ottaa päähän. ja ai vittu ku tuntu ikävältä. joku kolahti muhun ja kovaa.

eile oli kyl jees ku maattiin hemen kaa selällää jalat seinää vasten ja keskusteltii. mulle jopa valottu aika ankarasti miehen putkiaivo logiikka. mä oon taas astetta viisaampi ja tiiän miten säilytän mun käytöstavat julkisis tilois.


mä haluisin näyttää mun vanhoi kuvii: kato ku olin kaunis. kato ku mul oli siisti kroppa. kato ku olin nii pieni ja viaton. ja kato ku olin rakastunu ja vitun sokee idiootti. jotenki se menneisyyden kummitus ottaa muhun aina sillon tällön kontaktii ja pistää mut kituu. vissiinki jonku asteista sähkö hoitoo mun aivoille ku ne saa pistävii muistikuvii siitä kuinka mä kierin tuskissani ja itkin. paastosin vaik mun maha huus kahen päivän vesi linjan jälkeen ruokaa mut ruokin sitä omenalla. mieli on silti se pahin vanki. se mulle temput teki ja sen takii must tuli tällane.