okeiokei emmä valita.
kävin just suihkussa ja mietiskelin ku heitin shamppoot päähän. sillon ku mä olin pikku tyttö istuin suihkun laittialla ku äiti levitti mun tukkaan omenan tuoksusta for kids shamppoota johon sisälty hoito-aine ja mä leikin kumi ankalla. nykyää mä seison yksin suihkussa ja mietin mitä mä voin tunkea päähäni; elottomille ja ohuille hiuksille? vaiko värjätyille? päädyn sekottaa molempia. sen jälkeen uus haaste; suihkutanko mä pyyhekuiviin hiuksiin nougatin tuoksusta hoito-ainetta vai pesenkö mä ne kampaamo tuotteilla joihin uppoo rahaa tuhottomasti? ehkä mä nyt tän kerran tyydyn iän ikuisuuden päässä vaikuttavaan kampaamo tuotteeseen. sen jälkeen mä mietin kuinka mä ekalla luokalla heräsin kouluun ja menin sohvalle makoilee ja kattomaan piirrettyjä keittiön pienestä telkkarista n. puol tuntii aikasemmin ku piti lähtee. vaatteet oli aseteltu alusvaatteita ja sukkia myöten siihen sohvan reunalle. isi laitto aamu palaa ja käski syömään. silti mä jatkoin piirrettyjen kattomista, telkkari vaan käännettii keittiöön päin. ku mä tulin kotiin tein läksyt olohuoneen lattialla ja katoin 10 + 2 telkkarista. sen jälkeen menin leikkimään. nykyään mä herään 1h 20 min ennenku bussi lähtee. mietin kuumeisesti aamulla mitä voi pukee päälle, näytänkö lihavalta? etin kaapista jotain täyttävää, mut vähemmän lihottavaa ruokaa. mietin mitä kirjoja mahollisesti tarviin mukaan. tsekkaan et on avaimet, bussikortti, lompakko, huulirasva, kalenteri ja muutama peittävä meikki mukana. sit tietenki kampa ja jtn tukan laitto aineita. lähen viime tilkas ajaa täysii pysäkille juosten loppumatkan. koulun jälkeen venaan puolisen tuntii bussia jotta pääsen himaan. lähen tallille ja teen illasta läksyjä. siis sen mukaan miten jaksan. näin mä todistan sen et pikku likkana mun ainoo murheen ryyni oli se et mikä potkupuku baby bornil on päällä. täl hetkel on ihmis-suhteet, hevonen, miten pukeudun, onks tukka hyvin ja naama kunnossa, miten aika riittää kaikkeen ja koulu. ku alkaa koeviikko musta tulee tyranni ja herne vierii nokkaan ihan pienimmistäki asioista. rankkaa tämä aikuistuvan ihmisen elämä?
samal hetkel mä kuitenki päätin etten pistä tikkuukaan ristiin muuta ku koulun ja hevosen eteen. miks stressata turhaan ihmis-suhteista yhtään enempää ku mulla on kaikki se mitä mä tarviin? mun on helppo luvata pitää yhteyttä, helppo kaivaa puhelin esiin ja ettii numero, mut vihreen luurin kuvan painamine tuottaa paineita ja suurta stressii. entä jos se vastaa kieltävästi? muo hävettää ja saan kerää itteeni ainaki kuukauden ennen ku se soittaa takasin.
sit ku muo potkitaan perseelle et baby come on mene täs on sun tilaisuus me tiietään et osaat letkauttaa jotain viisasta tilanteeseen sopivaa ja sit kaikki o hyvi. ja mä tiedän itekki. tän hetkine ongelma on se et pohdin asiaa liikaa päässä ja ku kohde DXA100 for real life lähestyy ni mulla menee rautanauloja kurkkuun ja joku magneetti vetää muo kiinni vaskivuoren lukion lattiaan. täähän on jo sairasta? että mä oon kaaliaivo ja saatanan tyhmä tyttö.
miks pyrkii pitää ketään muuta onnellisena jos on ite tyytymätön tän hetkiseen elämän tilaansa? miks siis lähtee liehittelee ja lepyttelee ja vaikka vähän keimailemaanki ihmistä joka ei enää näytä elettäkään siitä että sitä jaksais kiinnostaa, eihän se sitä oo koskaan varsinaisesti osottanu. mä oon kyllästyny vinkumaan mitään piristävää tekstiviestiä, eihän se sitä saa kuitenkaan aikaseks. kaks päivää sit se teki sen taas; tekstaan sulle. mä odotin, odotin, odotin ja odotin. mitää ei tullu. jotenki mä olin pettyny vaikka mä tiesin et se tekee taas sen mulle. mun teki niin mieli itkee, mut enhän mä voi antaa ittelleni periks oisin rikkonu mun periaatteita. okei this shop is closed ennen ku saan jonku käsin kosketeltavan todisteen siitä mitä mulla on.
