just ku mun piti ruveta hehkuttaa et mut on nostettu jaloilleni, ni neiti täydellinen elovena purjehtii mun ruotsin ryhmään samanlaisten teinikavereidensa kanssa. ja mun päivä oli pilalla. joka suunnast rupes sinkoo hirveit fläsäreit, jotks olin sulkenu pois mun mielestä jo ajat sitte. ne raiskas mun aivoja ja mun teki mieli juosta ovesta ulos ja juosta nii kauas ku oisin jaksanu. jotenki mä vaa jäin paikoilleni vaik mun vatsaa kääns ja vääns tosi kipeesti ja teki mieli itkee suuttumuksesta. mä häpesin mun reaktioo. reagoin aina samal taval ja meen pelon ja ahdistuksen sekasee tilaa ja psyykkisesti iha lukkoo. fyysisesti ja ulkosesti muutun vaa jäätävän rauhalliseks eikä se loista musta ulos ellei mun sydän lyö viittä senttii ulos rinnasta. mä yrin sulkee mun korvat sen puheelta ja muulta ihkuilulta mut jotenki ne sanat jäi oikee kaikuu mun pään sisälle. mä tahon mun miehen lomille, en pärjää yksin.multa meni oikeestaa kontrolli ihan kokonaan jo viime viikolla. oon ollu tosi pitkää nätisti ja parantanu kaikki tapani, mut must ei oo siihen vaikka kuinka haluisin. mun on pakko olla jonkulaises fyysises tai sosiaalises kontaktis et mulla pysyy järki korvien välis eikä se karkaa käsissä. villi se tunnetusti on.
joko muo puukotetaa parhaillaan syvästi selkään tai sit mä tosissani oon maailman vainoharhasin ihminen ja pelkään et matto liusuu ikään ku itestään jalkojen alta. käytännössä mahotonta?
muo nöyryyttää se et menin kertoo mun synkimmätki salaisuudet ihmisille joihin luotan. mut ne oli mun asioita, asioita joit en ikinä oo kertonu kellekkää, tai aijo ottaa puheeks enää mistään hinnasta ikinä, tai mitään muutakaa vastaavaa. kaupan päälisiks rupesin viel itkee. mikä mussa on vikana, mikä muo vaivaa? tiedän varsin hyvin et roukun enää luottamuksen aras ja liikun niillä rajamailla et mut voi ampuu hetkenä minä hyvänä kalliolt alas yllättäen mut totaalisesti.
okei, rakas jumala. anna mun ekana viedä opinnot loppuu häiritsemättä niitä ja pistä mut vast sit koetukselle. silti mä oon täl hetkel omalla tavalla maailman onnellisin ihminen vaik mun sisäl riehuu tunne helvetti. riitelen perheen kanssa enkä puhu kenellekkää ku arkisii asioita.
