Tahtosin kerranki olla rautaa, mut mä kaivan itselleni hautaa.
Viekää mut mielisairaalaan. Pukekaa mut pakkopaitaan. Vääntäkää mulle rautalangasta, koska muuten en mitään tajua. Mä oon mielenvikainen ja aina vainoharhainen. Tahdon olla parempi ihminen.Yhteiskuntakelpoinen.
En tahdo palata eiliseen, en usko parempaan huomiseen. Joku itsetuntoani nakertaa ja mieltäni varjostaa.Tiedän että yksin jään tähän tyhjään elämään, en jaksa enää välittää, koska ei oo enää mitään hävittävää.
P Ä I N V A S T O I N !
voiko olla mitää maittavampaa ku sex and the city 2 ja shoppailu kierros. not?
ja jos mä ihan rehellinen oon ni oon loukkaantunu kunnian osotuksesta, jonka mulle osottaa ihminen joka on mm. pettäny poikaystäväänsä, ei tiedä mitä elämältään haluu, niin saatanan paljon viisaampi ku kaikki muut, tehny useita asioita jotka on vaa meijän keskisii. vosu. mikä vitun vosu mä sulle oon? mä en voi sille mitään jos ihminen tylsistyttää ittensä loppuun parisuhteessa johon ei osa taikoo seikkailumieltä eikä pahemmin näytä tajuuvan et mullaki on suhteellisuuden raja. jota se ei selvästi pysty erottaa elettyään tylsässä parisuhteessa? joojoo ja mun pitäs olla nii hyvää kaverii lähtee tekee kaikkee kivaa tai muuten vaa kuluttaa mun arvokasta vapaa-aikaa. ihan rehellisesti sanottuna: muo ei kiinnosta. jokaikisen kerran jälkeen se on päässy mun niskanpäälle tai muuten vaa heittäny kaiken mun niskaa hups hei ja mä oon nöyränä kuunnellu enkä poistunu paikalta. ei mitää se oli mun moka.
mä ootan innolla seuraavaa kertaa ku oon yksin kotona. mul oli aivan loistavaa. lauantai-ilta oli taas hetkeen yks niist parhaimmist pitkää aikaa! lämmin ilta, ratkiriemukkaan villi fiilis ja sen jälkee hidas rauhottumine ennen kaikkee hyvä seura. ja miten sitte sattukaa just ku innostuin totaalisen kovasti enemmän, mun oli pakko lähtee tallille. kuinka tekikää mieli itkee?
jauhoin hemen kans iha kaikki asiat taas halki, joooookaikisen. aluks turhaantuneisuus oli katossaa ja must tuntu et pinna palaa kiinni, koska olin tyhmä enkä ymmärtäny. jälleen kerran se selvens mulle asiat ihan lähes sanakirjan avulla tulkaten kädest pitäen ja ku mulle vihdoin aukeni mun oma maailma ja mis oon menos, ni noloo myöntää hymyilen varmaa viel tänäki päivänä.
adios
