hei mursut

surffasin taas aikani kuluks kuvakkees ja vastasin kivaan galluppiin: saako naista lyödä takaisin jos se lyö eka? jos mä rupeen lätkimään ni helpotukseks: 1. turpaan vaa 2. mä en lyö ketään ilman hyvää syytä. musta on naurettavaa et muijat paasaa otsa hies tasa arvost, mut samal niien pikku feministi luonne paljastuu ku ne kimittää ettei naista saa missään nimessä lyödä missään tilantees. mikäs helvetin oikeus mulla on vetää kaiffaa turpaan ku sen lärvi ärsyttää? ei mikään. toisaalta mä en taas hyväksy lyömistä missään tilanteessa en varsinkaan siinä mistä mulla on kokemusta. mä tiedän olevani ärsyttävä ku muo joku ottaa päähän ja tiedän räpättäväni sillon tällön liikaa ja varsinki ku oon asiasta varma, mut siinä vaiheessa ku mun kanssa ei jaksa ruveta vääntää rautalankaa miks ei voi asian antaa vaan olla? ehkä mäki oon kasvanu siitä, mut viimeks ku niin tapahtu mun poskeen läjähti mun puolen pään kokonen kämmen ja voin sanoo et se veti hiljaseks. joo'o veti hiljaseks ja pikku linnut pään päälle. mut yllättävän moni kundi kuitenki sano ettei muijaa sais lyödä missään vaihees. osotan kunnioitusta niitä kohtaan.

vielä mun astetta suurempi vitutus ei oo puhjennu täyteen kukkaan, mut siin vaihees se alko ku emmi huus meit laittaa videoo ja eno sano: ''viivi, voisit sä mennä?'' siin vaihees mun teki mieli tirvasta sitä nokkaan. vaikka ikävä tosiasia on se et mä en ois ees ylettäny. katoin sitä vaa säälivästi ja mumisin jotain samal ku katosin sen silmist.

kolme päivää ja meitsi pääsee lomalle ja saan rahaa ja pääsen tekee vaikka mitä. tai siis ei nyt ymmärretä väärin.. pääsen kuluttaa mun rahat ja tilin miinus lukemille. mä painan nää kolme vikaa päivää niska limas nii pitkää ku jaksan ja lähen lomalle.

mul on aika jeeees fiilis.

AIVAN SAMA.

''sun pitää vaa luottaaa kundeihi, ei kaikki oo samanlaisii'' aivan sama. miten joku random kelaa voivansa puhuu mulle niinku tuntis mut läpeensä kotosin. ei kukaan tunne tai ''ois kyl siistii tulla sun päälle metsäs ja tehä jotain tuhmaa'' joo siinähän yrität. mulle on aivan sama. kaikki on mulle aivan sama ei muo kiinnosta.

mä kirjotin just pitkän stoorin ylös mun päiväkirjaa josta päin netin ihmeellist maailmaa. kaikkein makein kohta jäi kuitenki mun mielee: '' kun elämäsi rakkaus jättää sinut ja sanoo: ''voimme edelleen olla ystäviä.'' se on sama asia kuin koirasi kuolisi ja äitisi sanoisi: ''voit edelleen pitää sen.'' kuka lieneekää keksiny tollasen viisauden, oikeestaa se kolahtu muhun just kivasti. tai toinen mitä rakastan:

sinä sanot: ''erotaan ystävinä'' minä sanon: ''ystävät ei eroa'' tottahan se vaa on.

vähän ku mulle sanotaan: ''viivi unohda se. se ei ollu sun arvoses.'' ja sit ruvetaan paapoo miten vitun idiootti jätkä se on. tässäkö mulle sitä unohtamista. aivan sama mä sanon. mä en silti haluu et kukaan haukkuu mulle sitä. kukaan ei tunne sitä niinku minä. kukaan ei siis sano sanaakaan siitä, ellen mä ite haluu. se on mun asia johon muilla ei oo nokan koputtamista. jos se ei ollu mun arvonen, ni kukaan ei oo mun arvonen. kaikki on enemmän arvoikkaita siis. mä en ole kenenkään arvonen. suurin osa ihmisistä ettii parempaa ku mä.

mä tiedän olevani ilkee suustani. se tulee siitä etten haluu päästää enää yhtäkää mies puolista henkilöö nii lähelle ku oon aikoinaa päästäny. tää johtuu siitä et ku mä oon onneni kukkuloil ja seison punasen maton pääl joku vetää sen mun alta. sattuu nii perkeleesti. tiivistettynä: älä odota et oisin lempee ku pohjosen tuuli, voi olla et saat niskaas ämpärillisen kylmää vettä.

kiitos huolen pidosta. mut ei kritiikkii enää mun elämää liittyvistä ihmisistä. osaan hoitaa ne asiat ihan itekki.

olen rikki henkisesti sekä fyysisesti, ei enää veitsen kääntämist haavas, kiitos.

töitätöitätöitä. liikaa töitä.

mä haluun kotiin. töissä on kamalaa, joudun tekee kaikki tylsimmät ja likasimmat hommat ja kaikki mitä teen on väärin. ku janne on paikalla mun töissä ei oo mitään vikaa, mut ku se selkänsä kääntää ne tädit käy ilkeiks. ne on virosta, kuinka ne kuvittelee voivansa tulla suomeen ja komennella muo miten sattuu? ne ei oo millään tavalla ihmisenä muo parempii. ne on ylimielisii ja ilkeitä ja mä oon taas se täys idiootti, tyhmä suomalainen, joka ei ymmärrä mistään mitään. en mä jannelle kehtaa mennä valittamaan että mä en haluu tulla huomenna töihin koska ilkeet virolaiset kiusaa. mä tiesin että tästä kesästä ei oo ku harmia mun omalle tunnolle. mun mielestä ihminen joka määrätään auttaa muo, vois oikeesti auttaa eikä pyöritellä silmii ja kattoo alaspäin apuu pyydettäessä. ku mä torstaina alotin ensimmäinen asia minkä janne mulle sano oli: ''uskalla pyytää apua jos tarviit.'' ja kaikki tädit hymyili kauniisti rivissä, niiiiiiiin ystävällisinä. kurjimmalta mahdollisesti tuntuu ne jäätävät vilkasut sillon tällön ku teen hommia. mikä nyt on menny vikaan? MITÄ MÄ NYT OON TAAS VITTU TEHNY? ensimmäisenä ku pääsen takas mökille meen makaa sängylle ja tuijotan kattoo. tätäkö tää todellinen työnteko nyt sit on? mun hommat loppuu 31. päivä nii kauan oon super nopeiden ja tarkkojen valvovien silmien alla. joka aamu mä herään ja kelaan: ''ei taas, mä en haluu.voinko jäädä nukkumaan?'' mun on pakko kestää mä en voi nyt romahtaa mulla on paljon muutaki ajateltavaa.

painajainen kesälomalla.

kesäkolli?

''huomenta viivi'' naps ja olin taas elävien kirjoissa.

'' huomenta...'' se kuullosti nii säälittävältä et oisin voinu pestä suuni sillä kuravedellä jolla huuhtelin parhaillani muutamaa vatia.

se ravas koko aamu päivän mun edessä kantaen jättisuuria koreja, jotka paino törkeesti. mun katse vaelteli ihan jossain muualla ku mun omissa hommissa. se on niin upee. taivaallisen komee. kookas ja valtava, jotenki se sai mus pienen värähdysen aikaa, mä tuijotin sitä. heräsin vasta ku janne tuli ilmottaa et pääsen tänää aikasemmin ku on nii hiljasta. musta tuntuu, et se vaa tajus et mul on jotku aivan muut asiat mielessä, ku ne likaset mansikka korit. tavallaa se vitutti vaikka pääsinki mun ihanne aikaan pois. jouduin jättämään hyvästit työpaikalle ja herralle joka on jumalan lahja naisille.

menin lampisen lähi kauppaan ja ostin cosmon ja porkkanoita. ku saavuin takas tänne ihanan yksinäiseen ja hiljaseen mökkiin mun oli taas aika pistää ajatuksii kasaa. vaikka herra jumalan lahja naisille onkin syötävän komee, se ei tarkota että mä rupeen kalastaa jotain kesäromanssia. ja vaikka ajatus onki ihan kiva, mä tiedän etten oo tyttöystävä ainesta. enkä haluu loppu kesästä olla se kylmä sydänten murskaaja. ja vaikka se kuinka saa mun poskissa kuumotusta aikaan ja kulmakarvat kohoo ihastuksesta ku se astuu huoneesta, mun on purtava lujaa huulta ja pidettävä itsehillintä mun omis ohjaksis. mä tiedän et se tietää ja tuntee mun katseen, koska mä tunnen sen katseen mun selässä ja se saa mus kulkee väreitä ja ihokarvat nousee pystyyn. ei huonolla tapaa. siinä ihmisessä on jotain jännää joka vetää muo puoleensa ku joku perkeleen magneetti. mut niin kauan ku se kulkee mun ohi sen pöydän edestä mulla ei oo mitään hätää.

hyvä fiilis.

odottaminen on surullista. surullisempaa on jos ei odota ketään. <3

john ME - love is my drug

voi luoja pikkusiskoni on nero. se lukee muo ku avointa kirjaa. eikä auta et se on 10 vuotias. se ymmärtää jotain. elän silti siinä toivossa et se oli siltä vaan pienoinen heitto. mä putosin kyl aika huolel kovaa ja korkeelt rysähdin ikävästi maan pinnalle todellisuuteen. ''kyl mä tiedän sen. te vaan panette.'' mahdollisesti saman aikasesti mun posket tavotteli paloauton väriä, ku päästin kireen naurahduksen. kyllä se muutenki on jo kasvanu nii isoks lapseks. se ei saa ees hillittyy sen kiukkuunsa. viimeks eilen se kajautti tääl järven ranta tontil nii et koko vääksy värisi: ''PERKELE VIIVI, KESKITY!''

mul on vapaa päivä. mut ylläri oon maannu sängyn pohjal maannu muistojen keskellä ja kironnu ääneen. vaikka mä en sitä myöntäiskään mä rakastan silti. emmä sitä välttämättä keneenkää kohdista, koska mä en saa sille aikaseks järkevää syytä. mutku mä aikani kelaan vanhoi asioita muo rupee hiljalleen vituttaa ja sit lopetan (kyllä kaikki varmaa mäkee mun läpi et se on vaa turhan päivästä toive ajatteluu) koska oon nii paska muija. mut täl hetkel oon viel siin tilas et ootan sitä vikaa iskuu joka saa mut lopullisesti maahan, sitä iskuu jonka jälkee ei oo paluuta.

mä oon myös miettiny et haluun menestyy mun elämässä. aijon pistää kaikkeni pelii ja näyttää kaikille et must oikeesti tulee viel jotain ja et mä oikeesti osaan ku mä haluun osata. ja et kaikki on vaa aliarvioinu mut ja pitäny muo vitun idioottina ja must ei ikinä tuu nii hyvää ku teist tulee ja niinpoispän. mut väärin. te ette tiiä mihin mä pystyn, ettekä ees haluu tietää. mut on poljettu maahan eikä kukaan oo nostanu muo sieltä ylös, miks siis kukaan uskois että mullaki on ne pienet tunteen hivenet jäljellä, vaikka makaanki lammikossa teijän mattona ettei teijän jalat kastu.

nyt ku meitsi jäin tänne mökille yksin chillaamaan ni mulle tuli hyvä fiilis. ei mitään härdelliä missään iha rauhallista ja mun ajatukset lentää vapaina. loistavaa, tästä mä mahdollisesti voisin nauttiakki.

kreikast hei.

mulla oli ihan kivaa. vaikka mun painajainen toteutu. sain kipittää hiljaa ja erittäin vittuuntuneena kun ystäväni tekstasi tai lässytti poikaystävänsä kanssa. ei muo enää huvittanu enää iltasin pahemmin keskustella kirjotin vaa päiväkirjaa, hoidin iltahommat ja kävin sanaakaa sanomatta nukkumaan. kaikkein pahiten kirpas ku kuulin sille kundille tarkotetun lauseen: ''kumpa sä olisit täällä'' siin vaihees tunsin itteni nii mitättömäks ja mun ois tehny kumoo kurkust alas muutama shotti. mä huomasin loukkaantuvani. toinen pieni vitsiks osotettu puhelu: '' ku rupee vähän viivin seura tympimään.'' mun mielestä se ei ollu huvittavaa. voi olla et oon herkkä nahkane. mut se pisti muhun aika ikävästi. mulla oli myös syöttöporsas fiilis ja must tuntu et ruokaa työnnettii joka kolost sisään. ja musta tuntu samalla et mulle vihjattii sillon tällön siitä että oon lihava, se sai mut aina iltasin nii surulliselle tuulelle. pyydettiinkö mut mukaan vaa jotta must vois syöttää kunnon porsaan ja sit vois piikitellä? kyllä se tiedetään et syömisen suhteen mulla ei oo ohjat omissa käsissä yhtään. ja selvästi sitä käytetään muo vastaan pahemman kerran.

mun sosiaalinen elämä on edelleenki ihan rappiolla. ei mulla oikeestaan enää oo mitään halujakaan tehä asialle mitään, tuskin siitä mitään enää tulis. ehkä se saa mut vähän harmistuu. muo myös mietityttää mun kesätyöpaikka. siel on nii paljon muo vanhempaa porukkaa, lisäks neki on venäläisii ja virolaisii, musta tuntuu et ne saa mut poljettuu helposti jalkoihinsa jos vaa haluu. en ymmärräks miks mut piti tunkee töihin kesäks oisin voinu mielummin elää niukemmil rahoil tai tehä himas perkeleesti duunii niska limas, mut se et oon mökil kaks viikkoo saa mul tavalla tai toisella keittää.

haluun taas paneutuu ihanien harlequen klisee paska romaanien pariin, ois makeet ku oma elämäki ois nii helppoo. rakastuu nyt palavasti vihamieheensä ja lopulta päätyy sen kans onnellisesti naimisiin. ei sellast tapahu ees mun unissa. mun unissa vaeltaa vaa mun menneisyys ja kaikki hyvät ja huonot muistot. ehkä täl hetkel eniten ne hyvät muistot. vaikka ne saaki mun kurkkuun ikävän kuristuksen ja mahas lehahtaa perhosii ku kelaan kui kaikki vois olla hyvin jos mä oisin toisenlainen. parempi ihmine enkä näi vitun idiootti ja synkkä aikaan saamaton typerys. kuinka kaikki voi olettaa et mun asiat on iha hanskas ja että mun viime kuukausien takanen pieni rakkuden poikanen katos yhtä nopee ku oli tullukki. todistaahan se mulle sen et oon tosi hyvä vetää vaikeet roolii. haluisin vaa et saisin viel yhen iskun kasvoihin ja mut ois lyöty lopullisesti. sieltä mä en enää nousis ja siihen mä tosiaan jäisin.

jos mä voisin kelaa mun elämää, pistäisin sitä kaks vuotta eteepäi et oisin täys ikäne. oiskoha asiat sit paremmas jamas, ehkä mä oon siihe mennes aikuistunu nii paljo et mul on paljon ihania korvaamattomia ystäviä, ehkä joku aidosti musta kiinnostunu ihminen ja koulu sujuis hyvin. täl hetkel tunnen itteeni kohtaa vaa säälii. must tuntuu et nii moni muuki tuntee. mun ruma ja lihava olemus jaa muut katoo mun ympäriltä, eikä se teko pirtee mielikää saa mitään hyvää aikaseks. ainoo mikä saa mut aina miettii asioit syvemmin on mun uus kirjeystävä. se on vielä nii pieni, mut se on joutunu kokee nii paljon. uskomatonta miten aikuismaisen kypsä se on ikäseksee. mut saa hyvälle tuulelle ku se kerto et mun vastaus autto oikeesti. olin yhtä hymyy seuraavat pari tuntia.

itkettää, mut en tee nii. isot tytöt ei itke. se ois noloa. suorastaan hävettävää, eikä säälii kaivata enää yhtää enempää.