maanantai 27. syyskuuta 2010

hei minä viivi emilia olen lopen kyllästynyt ja uupunut. miks ihmeessä ihmistä ei voi vaan lopettaa ku se on parhaat päivänsä nähny eikä jaksa enää jatkaa eteenpäin? miks ihmisten pitää olla niin kaksnaamasia? miks ihmisten pitää antaa turhia lupauksia? miks naisia kohdellaan ku seksiobjekteja ja tunteettomii lelui? miks mulla on taas nii turhautunu ja hyväkskäytetty olo?
kyllähän mä tiesin, mut yritin uskoo. kyllähän mullaki on pilvilinnoja joiden tiesin sortuvan ja kyllähän mä tiesin et historia toistaa useesti itteensä, mut mitä vittua TAAS?!

kerkesin tossa koko päivän hehkuttaa, istuu tunnilla ja tuijotella pikku lintuja hymy perseessä, mut neiti hei eks ois jo korkee aika ruveta oppii et sä oot ikuinen kakkonen eikä sust oo mihinkää se nähtiin taas tänää. itkuhan siitä tuli pitkästä ilosta.

voisin mielelläni esittää ittelleni kysymyksen: mikä vittu siinä kusipäässä suo kiihottaa, mikä vittu suo vaivaa typerä teini? mut kaikkien harmiks en osaa vastata.

kerää ittes tää ei oo taas tän pelleilyn arvosta. mut hei ps.
31.1.2010 sunnuntai
''en haluu ees tietää mis se on käyny sörkkii'' ''panee kaikkii ja murtaa teinien sydämet'' ''se petti suo viivi, sil oli suhde'' - mä tuijotin sitä ku se ajo ja mietin tota huhumyllyy sen ympärillä. mitä mun pitäis uskoo? ehkei mitää, ehkä vaan sitä.